Derek Landy - Keplo Leutokalma: Kasvottomat

Kirjan nimi: Kasvottomat

Sarja: Keplo Leutokalma #3

Kirjailija: Derek Landy
Kustantaja: Tammi
Sivuja: 386
Lukuhaaste: "book with nonhuman characters"

Arvosana: ★★★☆☆

"Luurankoetsivä ja hänen avustajansa Valkyria Salama jatkavat mielikuvituksellisia seikkailujaan. Sarjan kolmannessa osassa heillä on ratkaistavanaan visainen tapaus: teleporttaaja toisensa jälkeen saa surmansa. Keplo ja Valkyria ryhtyvät tutkimaan tapausta suurmaagin kielloista piittaamatta.

Tilanne mutkistuu yllättäen, kun Keplolle ja Valkyrialle selviää, että jossakin piileskelee itseoppinut luonnonlahjakkuus, teleporttaajapoika, joka saattaa olla hengenvaarassa. Poikaa on suojeltava keinolla millä hyvänsä.

Julmien ja vaarallisten Kasvottomien jumalien paluu näyttää olevan lähempänä kuin koskaan. Hätätilanteessa Keplo joutuu turvautumaan jopa Meriämmän apuun. Valkyrialla on kaiken lisäksi ongelmia peilikuvansa kanssa: se ei ehkä olekaan täysin luotettava apuri. Mutta onneksi Keplon ja Valkyrian huumorintaju säilyy kiperissäkin tilanteissa."

 Luurankoetsivä Keplo Leutokalma on eroitettu etsivän virastaan Pyhätössä. Kun teleporttaaja on murhattu, hän nuuskii asiaa Pyhätöltä salaa. Pian ensimmäisen teleporttaajan kuoleman jälkeen muita teleporttaajia alkaa kuolla toinen toisensa perään.

Keplo ja Valkyria näkevät yhteyden 50-vuotta sitten tapahtuneeseen teleporttaajamurhaan. He menevät järvelle, mistä löytyy kuollut teleporttaaja. Heille selviää se, että henkilö nimeltä Batu surmasi hänet ja hän haluaa avata portin päästääkseen Kasvottomat takaisin tähän maailmaan. 

Totta puhuen, minulle Keplo Leutokalmat ovat aika sekavia kirjoja niiden henkilöhahmojen takia. Sivuhahmoja tuntuu olevan mielin määrin ja harvemmilla heistä on jokin persoonallisuus, etteivät he oikein jää mieleen. Muutenkin kun vielä kaupan päälle kaikilla näillä hahmoilla on hyvin eriskummalliset nimet...

Edellisen osan lukemisesta oli vierähtänyt jokusen aika, joten oli ongelmia muistin kanssa: en oikein muistanut, mitä edellisissä osissa oli tapahtunut. Jotkut asiat kyllä muistuivat mieleen, toiset eivät. Se oli kieltämättä hyvin ärsyttävää.

Tässä osassa Valkyria alkoi ärsyttämään minua. Kun hän kokoajan on kiinni maagikoiden maailmassa, eikä edes viitsi olla päivääkään normaalissa maailmassa ja hän käytännössä on hylännyt perheensä eikä hän edes ajattele sitä laisinkaan. Hän ei enää vietä aikaa vanhempiensa kanssa. Toinen asia oli se kun yksi-näistä-sivuhahmoista-jonka-nimeä-en-muista kertoi Valkyrialle, että hänen ennustaja-äitinsä oli nähnyt hänen kuolevan tässä maagikoiden maailmassa ja ehdotti että Valkyria jättäisi sen taaksensa ja eläisi normaalia elämää. Valkyria vähät siitä välitti ja hän ei uskonut, että hän tulisi kuolemaan. Jospa hän vain harjoittelisi kovemmin ja sanoi tulevaisuuden olevan muuttuva asia. Tuon jälkimmäisen asian kyllä ymmärrän, mutta että harva nyt vähät välittäisi jos joku sanoisi nähneensä sinun kuolemasi. Argh.

Kirja oli kuitenkin ihan okei ja viihdyttävä kirja. Aivot sai heittää narikkaan ja huumori oli mukavaa. Suosittelen lukemaan, jos etsit humoristista aivot-narikkaan kirjaa.

Marissa Meyer - The Lunar Chronicles: Scarlet

(Sisältää juonipaljastuksia kirjasarjan ensimmäisestä osasta, Cinderistä)

Kirjan nimi: Scarlet

Sarja: The Lunar Chronicles #2

Kirjailija: Marissa Meyer
Kustantaja: Puffin
Sivuja: 452
Lukuhaaste: "A book set in the future"

Arvosana: ★★★★★

"Scarlet Benoit's grandmother is missing. 
The police have closed her case. 
The only person Scarlet can turn to is Wolf,
a street fighter she does not trust, 
but they are drawn to each other.

Meanwhile, in New Beijing, Cinder will become the Commonwealth's most wanted fugitive - when she breaks out of prison to stay one step ahead of vicious Queen Levana.

As Scarlet and Wolf expose one mystery,
they encounter Cinder and a new one unravels.
Together they must challenge the evil queen,
who will stop at nothing to make Prince Kai
her husband, her king, her prisoner..."

Kirjasarjan toinen osa, Scarlet, on retelling Punahilkasta. Scarlet Beneoitin isoäiti on kadoksissa ja poliisi on sulkenut tapauksen. Scarlet on siitä suuttunut, sillä hän uskoo jonkun kidnapanneen hänet. Muut uskovat hänen vain paenneen, sillä häntä pidetään kylän outolintuna.

Scarlet tapaa Wolfin, joka on katutappelija. Scarlet uskoo Wolfin tietävän, missä hänen isoäitinsä on ja hän lähtee Wolfin kanssa etsimään hänen isoäitiään.

Samalla aikaa Cinder on pakenee vankilasta päästäkseen karkuun Kuningatar Levanaa. Hän ottaa vankilasellistä mukaansa Captain Thornen, joka oli varastanut laivan jolla he pääsisivät pakenemaan. Cinder ei luota Thorneen, joten hän ei paljasta olevansa Prinsessa Selene. Heidät etsiintäkuulutetaan paostaan maailmanlaajuisesti joten pakosalla olo on vaikeaa. He etsivät keinoa vapauteen ja Throne mainitsee Prinsessa Selenen. He päättävät etsiä hänestä johtolankoja.

Olen ollut laiskalla tuulella, enkä ole jaksanut kirjoittaa tätä kirja-arvostelua. Luin kirjan yli viikko sitten. Katotaan nyt, mitä tästä tulee ja miten hyvin muistan asiat.

Cinder oli mielestäni mahtava kirja ja tämä oli vielä mahtavampi. Edellisessä osassa oli aikalailla ennalta arvattavuutta, mutta tässä osassa sitä minun kohdallani ei ollut. Rakastin tätä osaa vielä enemmän kuin edellistä osaa.

Throne oli ihan mahtava hahmo. Hän pääsi nopeasti tämän kirjasarjan yhdeksi lempihahmoistani (ei sillä että tässä sarjassa olisi paljoa hahmoja. Mutta ihan tosi, Throne on ihana hamo)  Pidin hänen huumoristaan paljon ja sain nauraa hänen reaktioihinsa naishenkilöihiin.

Scarlet oli mielestäni ihan mukava hahmo. Hän on temperameettinen, joka osaa laittaa muille kampoihin. Hän ei tosiaan ole mikään pelokas pieni tyttö, kuten Punahilkka-sadussa. Hän on myös uskollinen ystävilleen eikä hän jätä heitä pulaan.

Kirja oli hienosti kirjoitettu ja nautin sen lukemisesta täysin siemauksin. Jotkin juonenkäänteet tulivat minulle ihan olan takaa. Pidin kirjasta paljon. Suosittelen ihmeessä lukemaan. Jos et ole lukenut vielä Cinderiä (ja silti luit tämän) niin lue ihmeessä se. Kirjassa ei minun mielestäni edes ole ollut mitenkään vaikeaa englantiakaan.

Minulla on ongelma Cressin kanssa. Haluaisin ja en haluaisi lukea sitä. Haluaisin lukea sen, sillä tämä sarja on uskomattoman hyvä ja koukuttava sarja. Ja syy miksi en haluaisi lukea sitä, on se että sarjan viimeinen osa, Winter, julkaistaan vasta marraskuussa enkä usko että sitten millään jaksaisisi odottaa siihen saakka. 

Rainbow Rowell - Fangirl

Kirjan nimi: Fangirl

Kirjailija: Rainbow Rowell
Kustantaja: Pan Macmillan
Sivuja: 461
Lukuhaaste: A book based entirely on it cover"

Arvosana: ★★★★★

"Cath and Wren are identical twins and until recently they did absolutely everything together. Now they're off to university and Wren's decided she doesn't want to be one half of a pair any more - she wants to dance, meet boys, go to parties and let loose. It's not so easy for Cath. She would rather bury herself in the fanfiction she writes where there's romance far more intense than anything she's experienced in real life.
Now Cath has to decide whether she's ready to open her heart to new people and new experiences, and she's realizing that there's more to learn about love than she ever thought possible..."

Cath ja Wren Avery olivat identtiset kaksoset. He olivat yhdessä fanittaneet Simon Snowta ja kirjoittaneet hänestä yhdessä fanfictionia. Simon Snow on Rainbow Rowellin keksimä kirjasarja, johon kuuluu kahdeksan osaa. Sen päähenkilönä on Simon Snow, joka käy eräänlaista maagikkojen koulua, jossa opetetaan kaikenlaisia loitsuja. Simon Snowilla on suuri fandom internetmaailmassa ja kaikki odottavat viimeistä Simon Snow kirjaa, joka pian ilmestyisi. Monet Simon Snow fanit shippaavat Bazia ja Simoniä keskenään. Cathy on kirjoittanut heistä paljon fanifictiota ja hänen tarinoillaa on paljon lukioita. Baz on Simonin huonetoveri maagikkojen koulussa, mutta samalla myös hänen vihollisensa. Simon pitää Bazia pahana ja hänellä on ollut kirjojen aikoina tunne, että Baz on tekemässä jotain ilkeää. Jos olet vähäkin ollut joskus Harry Potter fandomissa, huomasit varmaan Simon Snowin olevan Harry Potter ja Bazin olevan Draco Malfoy.

Nyt kun Cath ja Wren ovat menneet yliopistoon, Wren ei halua viettää niin paljoa aikaa enää Cathin kanssa. Hän etsi itselleen oman huonetoverin ja häntä kiinnostaa enemmän pojat ja juhlat alkoholeineen. Cath mieluiten olisi vain omissa oloissaan, kirjoittaisi fanfictionia eikä sosiaalisoituisi muiden ihmisten kanssa.

Pidin paljon tästä kirjasta. Fangirl oli minulle yksi niistä kirjoista, joka on hyvin koukuttavaa luettavaa ja mielelläsi lukisit kirjan yhdeltä istumalta. En kuitenkaan tehnyt niin, vaikka kuinka paljon huvittikin. Minulla kuitenkin kesti Fangirlin lukeminen melkein viikon, kiitos koeviikon. Joka päivä kuitenkin oli kiusaus hylätä kurssikirjojen lukeminen ja lukea Fangirliä niiden sijasta.

Pidin Cathista päähenkilönä ja hän oli myös hyvin samaistuttava. Häntä ei kiinnostanut mitenkään juominen ja bileissä käynti, eikä minuakaan. En myöskään usko (on kyllä hyvin mahdollista, että asia voi muuttua, mutta totta puhuen en usko) että ne minua mitenkään erikoisemmin alkavat kiinnostamaan muutaman vuoden päästäkään. Jos olisin kirjoittajaihmisiä, luultavasti pystyisin kuvitella itseni pysyvän huoneessani ja kirjoittavan lempisarjani fanifictionia.

Tunnustetaan, olen itse lukenut fanifictiota ja olen välillä itsekkin fanityttö joidenkin sarjojen kanssa. Hah, tuo voi ehkä olla yksi syy miksi rakastan tätä kirjaa paljon.
Mutta en nyt tiedä, miten tämä kirja tulisi aukeamaan ihmisille, jotka eivät ole ikinä olleet missään fandomissa tai eivät ole lukeneet tai tiedä fanfictionin termejä.
Kirjassa mainittiin muutama fanifictiomaailman termiä: fandom (joukko ihmisiä jotka fanittavat samaa asiaa ja muodostavat siten faniyhteisön, fandomin), shippaus (paritat kahta henkilöä yhteen), canon (shippaus, jonka henkilöt ovat myös kirjoissa yhdessä), slash (paritus, jossa shipataan kahta samaa sukupuolta olevia henkilöitä yhteen)

Minulla oli ristiriitaiset tunteet Cathin kaksoissiskosta, Wrenistä. Kirjan alkupuolella hän oli minun mielestäni hyvin ärsyttävä hahmo, joka tuntui ajattelevansa vain omaa napaansa. Kirjan loppupuolella Wren kuitenkin muutti käyttäytymistään ja hänestä tuli minulle ihan okei henkilö.


Kirjan ystävyyssuhteet olivat hienoja. Kirjasta ei löytynyt, onneksi, sellaista hahmoa, joka suuttuisi jostain naurettavan pienestä asiasta ja sitemmin ei enää koskaa puhuisi "ystävälleen."
Tässä kirjassa hahmojen väliset ystävyyssuhteet olivat aitoja ja yksi lempiasioitani Fangirlissä.

Jos minu pitäisi kuvailla yhdellä sanalla tämän kirjan tarinaa, sanoisin sen olevan kaunis. Lyhyesti sanottuna pidin kirjasta todella paljon ja suosittelen ihmeessä lukemaan, jos vain siihen löytyy mahdollisuus.

Rick Riordan - The Heroes of Olympus: The Blood of Olympus

Kirjan nimi: The Blood of Olympus

Sarja: The Heroes of Olympus #5

Kirjailija: Rick Riordan
Kustantaja: Penguin Books
Sivuja: 500
Lukuhaaste: "A book from an author you love but you haven't read yet"

Arvosana: ★★★★☆

"Despite surviving their many deadly quests, Percy, Jason, Annabeth and the rest of crew are no closer to defeating all-poweful Earth Mother, Gaia. Now her army of giants has risen and they're stronger than ever. They must be stopped before the Feast of Spes, when Gaia will sacrifice two demigods in Athens. She needs their blood - the blood of Olympus - in order to awaken. But how can a handful of young demigods hope to battle against Gaia's legion or giants? In spite of the terrible anger that awaits the in Athens, they have no choice. Because, if Gaia wkes, it's game over. For them all."

Kirjan kerrontanäkökulmat vaihteli Piperin, Leon, Jasonin sekä Nicon ja Reynan välillä. Piper, Leo ja Jason -näkökulmat kertoivat ennustuksen seitsemän puolijumalan kamppailusta Gaiaa vastaan. Nicon ja Reynan näkökulmat kertoivat heidän seikkailusta viedä Athena Parthelon -patsas Puoliveristen leiriin estääkseen sodan roomalaisten ja kreikkalaisten puolijumalien välillä. Olisin ehkä kaivannut Percyn kerrontaa kirjaan, mutta ei se mitenkään haitannut. Ei Percyä (tai Annabethiakaan) kuitenkaan jätetty taka-alalle: heistä kerrottiin muiden hahmojen kerrontanäkökulmasta. Esimerkiksi Percystä seikkailusta kerrottiin Jasonin näkökulmassa (Percy oli Jasonin seurassa) ja Annabethista Piperin näkökulmasta (Annabeth oli Piperin seurassa)

Pidin tästä kirjasta, mutta jotenkin olisin odottanut tältä kirjalta enemmän. Jotenkin se varsinainen taistelu Gaiaa vasten jäi löyhäksi. Siihenhän kuitenkin oli tähdätty neljän kirjan verran ja sitten nyt viimeisessä kirjassa itse sitä taistelua oli vain pari kappaletta. Odotin siltä enemmän. 

Eniten tässä kirjassa rakastin Nicon ja Reynan kerrontanäkökulmia. Olen aina pitänyt paljon kyseisistä hahmoista, mutta ennen ei ole ollut kunnon mahdollisuutta päästä heidän pääkoppansa sisään. Rakastuin hahmoihin vain entistä enemmän.

Rakastin muutenkin Reynan ja Nicon ystävyyssuhdetta. He eivät vaikuta ensimmäisiltä mieleen, jotka voisivat olla hyviä ystäviä. Mutta kuitenkin nyt tässä kirjassa huomasi heidän olevan aikalailla samankaltaisia. Oli mukava seurata heidän ystävyssuhteensa muuttuvan kirjan seikkailujen myötä.

Yksi parhaista kohdista oli ehdottomasti tämä:
"Nico and Hedge fell in alongside her, both looking very pleased with themselves. They had apparently gone shopping at the Barrachina souvenir shop, where they'd replaed their dirty tattered shirts with loud tropical numbers.
"Nico", Reyna said, "you look-"
"Not a word about the shirt", he warned. "Not one word."
Mielikuva Nico hawaijipaidassa on todella mukava ja nauroin pari minuutti tuolle kohdalle.

Kuten on luultavasti voinut huomata, tässä kirjassa pidin eniten Nicon ja Reynan kertomista kohdista. Kyllä toki Leon, Piperin ja Jasonin kohdat olivat mukavia, mutta ne eivät vaikuttaneet minuun yhtä paljoa kuin Reyna ja Nico. (Hah, paitsi rakastin sitä kohtaa kun Leo mainitsi ajatuksissaan Doctor Whon, sillä se on yksi lempisarjoistani)

Loppuun olisin kuitenkin ehkä kaivannut epilogia. Kun nyt viimein (sniif) Percy Jacksonin tarinat ovat loppu, niin kyllä siihen olisi sellaisen vielä kaivannut. 

Cornelia Funke - Mustesydän

Kirjan nimi: Mustesydän

Sarja: Mustesydän #1

Kirjailija: Cornelia Funke
Kustantaja: Otava 
Sivuja: 505
Lukuhaaste: "A book with more than 500 pages"

Arvosana: ★★★☆☆

"Oletko koskaan ajatellut, mitä tapahtuisi, jos lempikirjasi henkilöt heräisivät eloon?

Maggien mielestä mikään ei karkottanut pahoja unia varmemmin kuin hyvän kirjan lukeminen kynttilänvalossa. Mutta hahmo talon edessä ei ollut unta. 
"Tomusormi? Sinäkö siellä?" isä huudahti pimeään. Hänen kasvonsa olivat niin totiset, että Meggien sydän alkoi tykyttää.

Anivarhain seuraavana aamuna kirjansitoja ja hänen kirjoja rakastava Meggie-tyttärensä lähtivät pitkälle pakomatkalle mukanaan muuan salaperäinen kirjapaketti."

Joskus puolisen vuotta sitten kerran lainasin tämän kirjastosta ja olin lukenut kirjasta suurinpiirtein yhden neljäsosan ja halusin mielelläni lukea sen loppuun. Mutta en voinut kun, kappas vain, minun täytyi viedä kirja takaisin kirjastoon. Viime kerralla näin Mustesydämen kirjastosta ja päätin lainata sen. En kuitenkaan muistanut kirjan tapahtumia niin hyvin, joten päädyin aloittamaan Mustesydämen lukemisen alusta. 

Kirjasta on aika vaikea kertoa mitään ilman spoilauksia, mutta yritän parhaani. Tietysti voisin kertoa joitain asioita, jotka kuitenkin ratkeavat aikalailla kirjan alkupuolella, mutta siinä menisi osa lukemisen ilosta. 

Eräänä iltana Meggien ja hänen isänsä luokse tulee eräs salaperäinen vieras, jota Meggien isä kutsuu Tomusormeksi. Meggien isä, Mo, ajaa Meggien nukkumaan, mutta Meggie on sen verran kiinnostunut tästä kyseisestä vieraasta, että hän jää salakuuntelemaan Tomusormen ja Mon puhetta. Hän ei kuitenkaan ymmärtänyt kaikkea heidän puheestaa, sillä siinä vivahteli outoja termejä: Velhokieli, Capricorn. 
Seuraavana aamuna Meggien isä kertoo Meggielle, että heidän täytyy mennä sitomaan hänen Elinoir-tätinsä kirjoja. Mo ottaa mukaan erään salaperäisen kirjapaketin ja lähdön viimehetkillä heidän mukaansa tulee edellisillan salaperäinen vieras, Tomusormi. 

Ihan aluksi täytyy sanoa, että rakastuin kappaleiden alkuihin laitettuihin lainauksiin. Ne antoivat jonkinlaisia vihjauksia, mitä kappale tulisi sisältämään ja ne olivat mukavaa luettavaa. Eniten pidin viidennen kappaleen lainauksesta: "Joka varastaa kirjan tai jättää lainatun kirjan palauttamatta, sen kädessä kirja muuttukoon kiemurtelevaksi käärmeeksi. Iskeköön tauti hänet maahan. Hän anelkoon armoa kovaan ääneen, älköötkä hänen kipunsa hellittäkö ennen kuin hän mätänee. Kirjatoukat näivertökööt hänen sisuksiaan kuin kalmanmadot. Ja viimeinen rangaistus olkoot helvetin ikuiset lieskat." -Näin lukee Alberto Manguelin mukaan San Pedron luostarin kirjaston ovella Barcelonassa.

Kirjan tunnelma oli hyvin rauhallinen. Kaikki asiat tapahtuivat rauhassa. Se oli sekä hyvä että huono asia. Jotkut asiat tapahtuivat ehkä jopa liian hitaasti ja osan olisi voinut leikata kokonaan kirjasta pois. Pidin kuitenkin kirjan tapahtumista, mutta jos asiaa katsoo juonen kannalta. Hyvä asia rauhallisuudessa oli se, että missään välissä ei ollut hoppu eikä tämä kirja ollut yksi niistä kirjoista, jonka viimeisille sivuilla yritetään tunkea puolet kirjan tapahtumista. 

Kirjan hahmot olivat mukavia ja todentuntuisia. Meggie oli jonkinverran lapsellinen, mutta tosiaan hän oli vielä lapsi (Ääh, en muista Meggien ikää kunnolla. Mulla on kyllä ihan muistikuva, että hän oli 9-vuotias, mutta en sitten ole varma. Vai oliko se sittenkin 12...) 
Ja Tomusormest pidin todella paljon ja hänestä tuli oitis lempihahmoni tästä kirjasta. En oikein tiedä, mikä hänessä kiehtoo. Mutta minulle Tomusormi oli todella rakastettava hahmo.

Toivon tosiaan, että olisin lukenut tämän kirjan nuorempana. Silloin luultavasti olisin täysin rakastunut tähän kirjaan ja uskon että tämä olisi yksi lempikirjoistani. Nytkin toki pidin tästä kirjasta, mutta kirja ei kuitenkaan yltänyt lempikirjoihin.

Kari Levola - Unisieppari

Kirjan nimi: Unisieppari

Kirjailija: Kari Levola
Kustantaja: Tammi
Sivuja: 140
Lukuhaaste: "A book you can finish in a day"

Arvosana: ★★★☆☆

"Aleksi pysyttelee enimmäkseen omassa yksityisessä maailmassaan, tietokoneiden hurinassa ja mp-kolmonen korvilla. Koulussa hän on hiljainen ja vetäytyvä, kunnes kesken lukuvoden luokalle tullut Emilia tunketuu hänen tietoisuuteensa yksinkertaisella kysymyksellä: miltä tuntuisi olla lepakko?''

Miltä tuntuisi olla lepakko? Miten niin, mitä se tarkoittaa? Tyttö alkaa kiehtoa Aleksia ja hän hakeutuu yhä uudestaan tämän seuraan. Emilia puhuu Aleksille myös unista, unien katselemisesta. Poika torjuu, ei hän katsele unia, ei ehdi. Muta näkee jo seuraavana yönä unen, jonka kirjoittaa ylös. Ja sitten painajaisia, kauniita unia, lapsuuttaan. Emilian kautta Aleksille avautuu ovia toiseen maailmaan, myös menneisyyteen. Hän kohtaa tunteita ja asioita, joita ei tiennyt olevan olemassakaan."

Kirjan päähenkilönä on Aleksi, joka on erakkoluonteinen henkilö. Hänellä ei ole koskaan ollut oikeastaan kavereita, eikä hän myöskään ole niitä kaivannutkaan. Kotonakin hän oleskelee aikalailla omissa oloissaan. Sitten Aleksin luokalle tulee kesken lukuvuoden uusi tyttö, Emilia. Välitunnilla hän menee Aleksin luokse ja kysyy häneltä yksinkertaisen kysymyksen: "Miltä tuntuisi olla lepakko?" Aleksia jää vaivaamaan tämä kysymys ja hän jää miettimään miltä tuntuisi olla lepakko. Seuraavana päivänä Emilia tulee taas Aleksin seuraan ja alkaa kertoa hänelle unista. Tämän jälkeen Aleksi alkaa pitämään unipäiväkirjaa, jonne hän kirjoittelee unistaan heti herättyään. Pian Aleksille alkaa valjeta asioita menneisyydestään unien kautta.

Minun teki mieli lukea jotain kirjaa, jonka lukisin nopeasti joten päädyin lukemaan Unisiepparin. En ole pitkään aikaan lukenut myöskään kotimaista kirjallisuutta.

Tämä kirja oli ihan hyvä, mutta se ei mitenkään herättänyt mitään erikoisempia tunteita. Pidin kirjasta, mutta en rakastunut siihen mitenkään kummemmin tai sitten kirjan hahmoihin. Itse en oikein kyennyt samaistumaan henkilöihin. Aleksi, kuten jo kerroin, oli erakkoluonteinen henkilö, joka ei kaivannut muiden ihmisten seuraan. Emilia oli henkilö, jonka vastuulla oli aikalailla huolehtia toisesta ihmisestä. Ei niille kirjan henkilöille ehtinyt kirjan aikana oikein selkeää luonnetta. En kuitenkaan olettanutkaan sitä. 

Pidin kovasti kuitenkin Aleksin isän ja Aleksin välisitä keskusteluista. Suurimmaksi osaksi he juttelivat asioista sarkastisella huumorilla, tai ainakin minulle on se heidän keskusteluistaan jäänyt selkeästi mieleen. 

Jos etsit kirjaa, jonka voisit kepeästi lukea päivässä ja jolta et odottaisi mitään suuria, suosittelen lukemaan Kari Levolan Unisiepparin. Kirja oli kepeää luettavaa ja juuri sellaista mitä odotinkin tältä kirjalta. 

Marissa Meyer - The Lunar Chronicles: Cinder

Kirjan nimi: Cinder

Sarja: The Lunar Chronicles #1

Kirjailija: Marissa Meyer
Kustantaja: Puffin
Sivuja: 390
Lukuhaaste: "A book by an author you've never read before"

Arvosana: ★★★★★

"Cinder, a gifted mechanic in New Beijing, is also a cyborg. She's reviled by her stepmother and blamed for her stepsister's sudden illness. But when her life becomes entwined with the handsome Prince Kai's she finds herself at the centre of a violent struggle between the desires of an evil queen - and dangerous temptation.

Cinder is caught between duty and freedom, loyalty and betrayal. Now she must uncover secrets about her mysterious past in order to protect Earth's future."

Tämä kirjasarja perustuu satujen uudelleenkerrontaan ja ensimmäisessä kirjassa päähenkilönä on Tuhkimo. Tuhkimo elää tulevaisuuden Uudessa Pekingissä. Hän on tunnetusti Uuden Pekingin tunnetuin mekaanikko. Mutta Cinder on myös kyborgi, jonka hän haluaisi salata ihmisiltä. Hänen ollessaan pieni hän meinasi kuolla, mutta lääkärit saivat pelastettua hänen henkensä laittamalla kaikenlaisia koneen osia hänen kehoonsa.

Kirjan alussa Cinderin työskennellessä, hänen työpisteensä luokse ilmestyy Prinssi, tuleva Keisari, Kai. Hän pyytää Cinderiä korjaamaan hänen vialle menneensä androidinsa. Aluksi Cinder on häkeltynyt, mutta lupaa sitten korjata androidin ajoissa prinssille.

Myöhemmin samana iltana Cinderin sisarpuoli, Peony, sairastuu vakavaan sairauteen, joka on yksi maanvaiva maan asukkaille ja se on tappanut nopeassa ajassa lukemattoman määrän ihmisiä. Cinderin äitipuoli, Adri, syyttää Cinderiä siitä, että hänen takiaan Peony sairastui letumosikseen ja hän lähettää Cinderin lääketieteelliseen tutkimukseen, jonka avulla yritettän etsiä parannuskeinoa letumosikseen. Tietojen mukaan yksikään, joka on osallistunut tutkimukseen ei ole selvinnyt siitä hengissä. Tohtori Erland asettaa viruksen Cinderiin ja hän huomaa Cinderin olevan immuuni virukselle. Cinder voikin hyvin olla maapallon toivo letumosiksen parannuskeinosta.

Oih, rakastuin täysin Cinderin maailmaan. Sen luomisessa oli käytetty niin paljon luovuutta ja olisin mieluiten viihtynyt siellä kauempaankin tämän kirjan parissa. Kuussa asusteli lunareiksi kutsuttu kansa, jotka olivat ihmisten pahimpia vihollisia. Heitä johti ilkeä kuningatar Levana.

Kyllä muuten otti pattiin se, kuinka Cinderiä kohdeltiin ja millainen asema hänellä oli siinä yhteiskunnassa vain sen takia, että hän oli kyborgi. Argh. Ensinnäkin, Cinder teki kovasti töitä rahansa eteen, mutta tiedättekös mitä? Hän ei saa penniäkään siitä itselleen. Kaikki hänen rahansa menevät hänen lailliselle huoltajalleen, Adrille joka ei tee lainkaan töitä. Kaiket pitkät päivät hän luultavasi tuhlailee oikeasti Cinderille kuuluvia rahoja ja keimailee peilin edessä. Niin ja sitten se vielä, että Cinderillä ei periaatteessa ollut mitään päätösvaltaa itsestään. Jos hänen laillinen huoltajansa päätti niin, niin Cinderin oli toteltava tai muuten Cinder joutuisi vankilaan tai jotain. Argh. Oikeasti, toi otti niin pattiin.

Kirja oli kuitenkin aika ennalta arvattava. Se ei minua kuitenkaan haitannut: Oikeastaan se motivoi minua vain lukemaan nopeammin, sillä halusin tietää olinko oikeassa loppuratkaisun suhteen.

Katselin goodreadista sarjan seuraavat osat, sillä en malta päästä lukemaan niitä. Sarjan seuraava osa on Scarlet, joka kertoo Punahilkasta. Siinä taustalla näyttäisi kuitenkin pyörivän Cinderin tarina.

Suosittelen ihmeessä lukemaan Cinderin. Siitä tuli heti yksi lempikirjoistani.