Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lastenkirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lastenkirjat. Näytä kaikki tekstit

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Supersankareita


Olen lukenut jokunen aika sitten muutaman supersankareista kertovia kirjoja (lastenkirjan, pari sarjakuvakirjaa) Marvels Avengers: Age of Ultronin ansiosta. Odotan sitä elokuvaa todella innoissani Marvel-fanina. 
Alkuperäinen ideani oli, että jätän sarjakuvaromaanit ja mangakirjat arvostelematta, mutta nyt tulin vähän toisenlaisiin aatoksiin ja ajattelin että miksikäs ei.



Kirjan nimi: The Mighty Avengers - Voimien liitto
Sarja: The Mighty Avengers
Kirjailija: Rick Thomas
Kustantaja: Sanoma Magazines Finland
Sivuja: 96
Arvosana: ★★★☆☆

"Näin kaikki alkoi! Helppolukuinen, nuorten romaani kertoo Kostajien syntytärinan. 
Kaikki alkaa siitä, että vanhemmalle veljelleen, kruununperijä Thorille kateellinen prinssi Loki juonittelee hänen selkänsä takana saadakseen vallan itselleen. Supersankarit ympäri maapalloa vedetään mukaan taistoon, joka on ennennäkemätön." 


Sinäänsä jännää, että takakannessa tätä mainostettiin nuorten romaanina. Sillä kirja oli selvästikin suunnattu lapsille. 
Loki juoneilee pahojaan päästäkseen ulos hänen henkilökohtaisesta "vankilastaan." Hän manipuloi supersankareiden aivotoimintaa ja sai heidät näkemään asioita, joita ei ollut olemassa. Loki sai mm. Hulkin hyökkäämään junaan ja ihmiset pelästyivät siitä. Todellisuudessa Hulk näki junaraiteen olevan katki ja hän luuli pelastavansa junan matkustajat onnettomuudelta. 

Kirja oli mukavaa luettavaa ja lukisin sitä miellläni lapsille. Kirja ei ollut kuitenkaan mitenkään erityinen kirja, mutta en kyllä odottanutkaan.
Lisäksi voisin vielä mainita, että kirjan kuvat olivat aivan ihania, varsinkin piirrokset Hulkista. 





Kirjan nimi: Teräsmies
Sarja: All Star DC Comics
Kirjailija: Grant Morrison
Kuvittaja: Frank Quietly
Kustantaja: Egmont
Sivuja: 304
Arvosana: ★★★★☆

"Kuolevan Krypton-planeetan viimeinen poika, joka lähetetään raketilla maahan. Supervoimainen pelastaja, joka varttuu Amerikan sydänmailla ja oppii arvostamaan ihmisyyttä. 
Vastassaan Lex Luthor, rikollinen tiedemies, joka on sokea omille erheilleen. 
Rinnallaan Lois Lane, dynaaminen reportteri, joka muistuttaa meitä sellaisista elämän arvoituksista, jotka ällistyttävät jopa Teräsmiestä.
Olet nähnyt kaiken tämän aiemminkin. Varaudu näkemään se kuin ensimmäistä kertaa. Tämä kirja on ajaton ja suuren luokan Teräsmies-kertomus, jonka ovat laatineet kaksi mestarillista tarinaniskijää."

Minulla ei ole mitään hajua, olenko koskaan aikaisemmin lukenut tarinoita Teräsmiehestä, mutta ainakin olin kuullut hänestä. Tosin hän ei kuitenkaan vaikuttanut mitenkään tutulta hahmolta...
Teräsmies taistelee perivihollisensa, Lex Luthorin kanssa, ja hän menee liian lähelle Aurinkoa. Jopa Teräsmiehen voimilla siitä on vakavia seuraamuksia. Teräsmiehen solut alkavat vähitellen kuolla ja lopulta jopa itse Teräsmies tulee kuolemaan.

Kirjassa on yhteensä 12 lukua. Jokaisessa luvussa on oma aiheensa, mutta moneen niistä sisältyy Teräsmiehen tuleva kuolema. 
Kaikki luvut olivat hyvin mukavia lukuja ja niissä oli kiinnostava juonenkulku. Myös henkilöhahmot olivat mukavia ja piirrustukset todella hienoja.
Itse pidin henkilökohtaisesti eniten luvuista, jossa Teräsmies seikkaili Lois Lanen kanssa. 

Suosittelen ihmeessä lukemaan jos siihen on tilaisuus ja sarjakuvat kiinnostavat.





Kirjan nimi: Thor - Luojapommi
Sarja: Thor
Kirjailija: Jason Aaron
Kuvittaja: Esad Ribic
Kustantaja: Egmont  
Sivuja: 115
Arvosana: ★★★☆☆


"Jossakin ajan tuolla puolen kaikki kaikkeuden jumalat raatavat orjina rakeentaakseen pommin, joka muuttaa luomakumman ikiajoiksi. Mikä on luojapommi? Ja miten Thor, kosmoksen viimeinen vapaa jumala, voi pysäyttää sen? Kun jumalten teurastajan karsea suunnitelma etenee, kaikki toivo tuntuu kadonneen. Kello tikittää ja pommi uhkaa räjähtää...

Kehuttu käsikirjoittaja Jason Aaron yhdistää voimansa maalari Esad Ribicin kanssa luodakseen kaikkien aikojen jännittävimmän ja fantastisimman Thor-seikkailun!"

En nyt perusta tuosta kaikkien aikojen jännittävimmästä ja fantastisimmasta Thor-seikkailusta, mutta pidin kirjasta. Kirjassa oli juuri sopivasti toimintaa, ei liikaa eikä kuitenkaan sitä ollut liian vähäänkään. Kirja piti mielenkiinnon yllä koko kirjan ajan eikä ehtunyt tylsistyä. Ainoana huonona puolena taitaapi olla se, että kirjassa on jonkun verran aikamatkustusta niin en kunnolla tajunnut sitä. Ehkäpä minun ei edes ollut määrä ymmärtää sitä.

Katkera Gorr haluaa tuhota jumalat ja hän on orjuuttanut heidät. Hänen mielestään jumalat ovat turhia ja ylimielisiä, maailma olisi paljon parempi paikka ilman heitä. Thor huomaa matkanneensa ajassa eteenpäin ja tapaa vanhemman itsensä. Vanhempi Thor kertoo nuorelle Throille tilanteen ja Thor on ainoa jumala, joka voi pelastaa jumalien kauhean kohtalon. Hän päättää lähteä Gorrin ja orjajumalten luokse näyttämään Gorrille taivaan merkit. 

Kirjassa oli myös lisäksi taiteiltu fonttien kanssa. Asgardlaisilla oli sellainen vanhahtava fontti, josta tuli kunnolla mieleen mm. Kalevala joten se sopi heille hyvin. Muilla taisi olla ihan sellainen normaali fontti. 
Suosittelen ihmeessä lukemaan. 



Kirjan nimi: Thor: Viikingit
Sarja: Thor
Kirjailija: Garth Ennis
Kuvittaja: Glenn Fabry 
Kustantaja: Egmont  
Sivuja: 128 
Arvosana: ★☆☆☆☆ 


"Sarjakuvakirjoittajista räävittömin ottaa Marvelin tuoreimman elokuvasankarin käsittelyynsä.

Kun joukko tuhoutumattomia viikinkizombeja saapuu ryöstöretkelle Manhattanin saarelle, vain mahtava Thor ja vieraileva tähti Tohtori Outo voivat pysäyttää heidät. Marvelin ukkosenjumala ja maagisten taitojen mestari joutuvat matkustamaan ajassa taaksepäin kootakseen ryhmän historiallisia sotureita, jotka voisivat nujertaa zombivallottajat. Pystyvätkö viikinkinainen, ristiretkeläinen ja natsihävittäjälentäjä voittamaan nämä kauhistuttavat viholliset?

Kirja kertoo enemmän viikingeistä kun Thorista. Alussa viikingit ryöstivät ja tappoivat ihmisiä jälleen yhdestä kylästä. Kylän viisain oli jäänyt eloon, mutta hänen perheensä oli saanut surmansa. Hän menee viikinkien luokse ja tekee loitsun, että viikingit eivät pääsisisi edes tuhannessa vuodessa uudelle maalle pyytäen jumalilta apua ja vuodattaa verta sen sitomiseksi. Hänet kuitenkin tapetaan ja hänen ruumiistaan vuotaa liikaa verta loitsulle.
Tuhat vuotta myöhemmin viikingit saapuvat nykyajan Pohjois-Amerikkaan. He valloittavat kaupungin itselleen ja tappavat kaikki eteen tulevat ihmiset. Tällöin Thor tulee apuun, mutta viikingit ovat hänelle liian voimakkaita ja hän tarvitsee apua heidän voittamiseensa ylemmältä taholta.

Kirjan idea oli ihan kiva, mutta toteututus ei. Kun kylän vanhin teki pyynnön jumalille, hän käytti sanoja: "Vaikka matkanne jatkuisi tuhannen vuotta, pohjan miehet. Ette löydä etsimäänne maata!"
Ja lopputulos oli se, että he löysivät maan tuhannen vuoden jälkeen. Mikä logiikka tässäkin nyt on? Kirjan selitys oli että kylän vanhimman kuollessa, kaikki hänen verensä valui loitsun sitomiseen ja sen takia viikingit löysivät maan tuhannen vuoden jälkeen. Ei tuo selitys kyllä kuulostanut minulle loogiselta saati sitten vakuuttanut minua.

Kirjassa mässäiltiin mielestäni aivan liikaa verellä ja raaka viikinki -idealla. Loppuratkaisukin oli aivan liian yksinkertainen. 

Mitä hyvää sitten voisin sanoa kirjasta? Se osa tulee Glenn Fabryn osalta. Kirjan kuvitus oli hienoa ja siitä se ansaitsikin yhden tähden. Ei se kuvitus valitettavasti kykene korvaamaan huonoa tarinaa. 

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Lemony Snicket - All The Wrong Questions: Who Could That Be at This Hour?

Kirjan nimi: Who Could That Be at This Hour? 
Sarja: All the Wrong Questions #1
Kirjailija: Lemony Snicket
Kustantaja: Egmont
Sivuja: 258
Lukuhaaste: "A book at the bottom of your to-read list"
Arvosana: ★★★☆☆ 


"Before you consider reading "Who Could That Be at This Hour?" ask yourself these questions:

1. Are you curious about what is happening in a seaside town that is no longer by sea?

2. Do you want to know more about a stolen item that wasn't stolen at all?

3. Do you think that's any of your business? Why? What kind of person are you? Really?

4. Who is standing behind you?"

Viime vuonna ensimmäistä kertaa kokeilin lukea Lemony Snicketin kirjoja. Luin ensimmäisen osan Surkeiden sattumusten sarjasta, mutta se ei tehnyt minuun mitään kummoisempaa vaikutusta. Kun näin Who Could That Be at This Hour? -kirjan kirjastossa, päätin antaa Lemony Snicketin kirjoille toisen mahdollisuuden ja ehkäpä tämä sarja olisi parempi. (Olin myös kuullut kirjasta ja se olikin jo lukulistallani, mutten mitenkään hinkunut päästä sitä lukemaan. Sopivasti motivoiduin lukemaan tämän kirjan lukuhaasteen ansiosta)

Kirjan alkupuoli jäi minulle aikalailla epäselväksi. Ymmärsin sen verran, että Lemony Snicket oli ilmottautunut johonkin yksityiseen järjestöön, joka ratkoi rikoksia. Minua jäi hämmentämään, kun tästä ei kerrottu oikein paljon mitään ja se oli hyvin hämmentävää.

Lemony Snicket on S. Theodora Marksonin oppipoika ja hän auttaa häntä ratkaisemaan tapauksen, missä eräs pieni patsas oli varastettu. He matkustivat erääseen pieneen kyläkaupunkiin, missä kaikki käytännössä tuntevat kaikki. Lemony ja Theodora yrittävät selvittää kuka patsaan varasti ja samalla heille selviää lisää tietoa patsaasta. Lemony Snicket alkaa tuumimaan, että mitä jos patsas ei ollutkaan alunperin edes varastettu...

Möh. Olisin halunnut tietää jo tässä kirjassa sen pääjehun. No, eipä selvinnyt. Kaipa sitten täytyy lukea se seuraavakin kirja, jos löydän siihen tarpeeksi motivaatiota ja kiinnostusta. Ei sillä, että tässä olisi mikään hirveä työ lukea näitä kirjoja. Kirjan koko oli pieni ja kirjan fontti oli todella suuri verrattuna muiden kirjojen fonttikokoihin.

Pidin tästä kirjasta selvästi enemmän kuin Surkeiden sattumusten sarjan kirjansarjan ensimmäisestä osasta. Kirja ei ollut mitenkään erikoinen; se oli enemmänkin sellainen aivot-narikkaan lukemista. 
Suosittelen kirjaa nuoremmille lukijoille.

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Derek Landy - Keplo Leutokalma: Kasvottomat

Kirjan nimi: Kasvottomat
Sarja: Keplo Leutokalma #3
Kirjailija: Derek Landy
Kustantaja: Tammi
Sivuja: 386
Lukuhaaste: "book with nonhuman characters"
Arvosana: ★★★☆☆

"Luurankoetsivä ja hänen avustajansa Valkyria Salama jatkavat mielikuvituksellisia seikkailujaan. Sarjan kolmannessa osassa heillä on ratkaistavanaan visainen tapaus: teleporttaaja toisensa jälkeen saa surmansa. Keplo ja Valkyria ryhtyvät tutkimaan tapausta suurmaagin kielloista piittaamatta.

Tilanne mutkistuu yllättäen, kun Keplolle ja Valkyrialle selviää, että jossakin piileskelee itseoppinut luonnonlahjakkuus, teleporttaajapoika, joka saattaa olla hengenvaarassa. Poikaa on suojeltava keinolla millä hyvänsä.

Julmien ja vaarallisten Kasvottomien jumalien paluu näyttää olevan lähempänä kuin koskaan. Hätätilanteessa Keplo joutuu turvautumaan jopa Meriämmän apuun. Valkyrialla on kaiken lisäksi ongelmia peilikuvansa kanssa: se ei ehkä olekaan täysin luotettava apuri. Mutta onneksi Keplon ja Valkyrian huumorintaju säilyy kiperissäkin tilanteissa."

 Luurankoetsivä Keplo Leutokalma on eroitettu etsivän virastaan Pyhätössä. Kun teleporttaaja on murhattu, hän nuuskii asiaa Pyhätöltä salaa. Pian ensimmäisen teleporttaajan kuoleman jälkeen muita teleporttaajia alkaa kuolla toinen toisensa perään.

Keplo ja Valkyria näkevät yhteyden 50-vuotta sitten tapahtuneeseen teleporttaajamurhaan. He menevät järvelle, mistä löytyy kuollut teleporttaaja. Heille selviää se, että henkilö nimeltä Batu surmasi hänet ja hän haluaa avata portin päästääkseen Kasvottomat takaisin tähän maailmaan. 

Totta puhuen, minulle Keplo Leutokalmat ovat aika sekavia kirjoja niiden henkilöhahmojen takia. Sivuhahmoja tuntuu olevan mielin määrin ja harvemmilla heistä on jokin persoonallisuus, etteivät he oikein jää mieleen. Muutenkin kun vielä kaupan päälle kaikilla näillä hahmoilla on hyvin eriskummalliset nimet...

Edellisen osan lukemisesta oli vierähtänyt jokusen aika, joten oli ongelmia muistin kanssa: en oikein muistanut, mitä edellisissä osissa oli tapahtunut. Jotkut asiat kyllä muistuivat mieleen, toiset eivät. Se oli kieltämättä hyvin ärsyttävää.

Tässä osassa Valkyria alkoi ärsyttämään minua. Kun hän kokoajan on kiinni maagikoiden maailmassa, eikä edes viitsi olla päivääkään normaalissa maailmassa ja hän käytännössä on hylännyt perheensä eikä hän edes ajattele sitä laisinkaan. Hän ei enää vietä aikaa vanhempiensa kanssa. Toinen asia oli se kun yksi-näistä-sivuhahmoista-jonka-nimeä-en-muista kertoi Valkyrialle, että hänen ennustaja-äitinsä oli nähnyt hänen kuolevan tässä maagikoiden maailmassa ja ehdotti että Valkyria jättäisi sen taaksensa ja eläisi normaalia elämää. Valkyria vähät siitä välitti ja hän ei uskonut, että hän tulisi kuolemaan. Jospa hän vain harjoittelisi kovemmin ja sanoi tulevaisuuden olevan muuttuva asia. Tuon jälkimmäisen asian kyllä ymmärrän, mutta että harva nyt vähät välittäisi jos joku sanoisi nähneensä sinun kuolemasi. Argh.

Kirja oli kuitenkin ihan okei ja viihdyttävä kirja. Aivot sai heittää narikkaan ja huumori oli mukavaa. Suosittelen lukemaan, jos etsit humoristista aivot-narikkaan kirjaa.

torstai 26. helmikuuta 2015

Michael Ende - Tarina vailla loppua

Kirjan nimi: Tarina vailla loppua
Kirjailija: Michael Ende
Kustantaja: Otava
Sivuja: 492
Lukuhaaste: "A book that was originally written in another language"
Arvosana: ★★★☆☆

"Eräänä sateisena marraskuun päivänä Bastian kähveltää antikvariaatista vanhan kiehtovan kirjan nimeltä Tarina vailla loppua. Hän piiloutuu ullakolle lukemaan ja joutuu huomaamattaan mukaan kirjojen tapahtumiin, taruolentojen kansoittamaan Fantaasian valtakuntaan, satujen ja seikkailujen kaleidoskooppiin.


Bastianista tulee ihan oikea sankari, joka pelastaa koko Fantasian valtakunnan tuholta. Hän saa Ikuisen Lapsuuden Valtiattarelta palkkioksi medaljongin, jonka avulla kaikki on mahdollista. Mutta selviytyäkseen takaisin ihmisten maailmaan on Bastianin toteutettava kaikkein vaikein käsky: Tee Mitä Todella Tahdot."


Kirjan voi jakaa kahteen eri tarinaan. Ensimmäisessä tarinassa Bastian varastaa antikvariaatista kirjan, Tarinan vailla loppua, ja peloissaan teostaan hän päätyy lukemaan sitä koulun ullakolle. Kirja sijoittuu Fantaasian maailmaan, missä elelee kaikenlaisia erikoisia otuksia. Fantaasian kaiken elämän ehto, Ikuisen Lapsuuden Valtiatar, on kuolemaisillaan. Atréju lähetetään seikkailumatkalle etsimään Ikuisen Lapsuuden Valtiattarelle parannuskeinoa ja hän törmää lohikäärme Fuhhuuriin ja he ystävystyvät seikkailujen myötä. 


Kirjan ensimmäinen osa koskee juuri Atréjun seikkailuja Fantaasiassa, toinen osa Bastianin seikkailuja. Suoraan sanottuna en pitänyt kirjan toisesta osasta. Teksti oli tylsää luettavaa ja eipä se lukeminen paljoa kiinnostanutkaan. Kirjan toisessa osassa tuntui kyllä, että tämä nyt olisi oikeasti se tarina vailla loppua. 


Kirjan ensimmäinen osa oli paljon mielenkiintoisempi: sitä luin mielelläni. Kirja olisi mielestäni ollut paljon parempi ilman kirjan toista osaa. (Tai edes se kirjan toinen osa olisi tiivistetty paaljon pienempään sivu- ja tapahtumamäärään)

Atréju ja Fuhhuur olivat ihania hahmoja. Pidin heistä paljon. 

Bastianista tuli kirjan toisessa osassa hyvin ylimielinen hahmo. Hänen piti omasta mielestään todistaa olevansa paljon enemmän, mitä hän tosiasiassa oli. Häntä alkoi kiinnostamaan vain valta ja kunnia. Ikuisen Lapsuuden Valtiataren antaessa hänelle AURYNin, suojelevan amuletin. Sillä oli voima toteuttaa Bastianin toivomuksia. Bastian ei laisinkaan ajatellut kunnolla, mitä toivoi. Hän päättömästi vain toivoi asioita, joita hänen teki mieli. Hän unohti jopa ystävänsä ja heidän lojaalisuutensa. Tähän Bastianin päättömään asioiden toivomiseen menikin lähestulkoon kirjan toisen osion kokonaisuus. Siinä ei oikein näkynyt olevan päätä eikä häntää: punainen lanka oli ihan hukassa. 


Kirja oli minulle kuin Mustesydän. Kirja oli minulle sellainen ihan okei lukukokemus, mutta ei se herättänyt minkäänlaisia erillaisia tunteita tai mitään. Ehkä myös jonkinverran pitkävetinen (Varsinkin se kirjan toinen osa). Ja luultavasti olisin pitänyt kirjasta paljon enemmän, ehkä se olisi jopa ylettänyt yhdeksi lempikirjoistani, jos olisin lukenut sen nuorempana ala-asteikäisenä.

Jos aiotte lukea tämän kirjan, niin suosittelen lukemaan kirjan ns. ensimmäisen osan ja jättäkää kirjan toinen puolisko lukematta.

tiistai 3. helmikuuta 2015

Rick Riordan - The Heroes of Olympus: The Blood of Olympus

Kirjan nimi: The Blood of Olympus
Sarja: The Heroes of Olympus #5
Kirjailija: Rick Riordan
Kustantaja: Penguin Books
Sivuja: 500
Lukuhaaste: "A book from an author you love but you haven't read yet"
Arvosana: ★★★★☆

"Despite surviving their many deadly quests, Percy, Jason, Annabeth and the rest of crew are no closer to defeating all-poweful Earth Mother, Gaia. Now her army of giants has risen and they're stronger than ever. They must be stopped before the Feast of Spes, when Gaia will sacrifice two demigods in Athens. She needs their blood - the blood of Olympus - in order to awaken. But how can a handful of young demigods hope to battle against Gaia's legion or giants? In spite of the terrible anger that awaits the in Athens, they have no choice. Because, if Gaia wkes, it's game over. For them all."


Kirjan kerrontanäkökulmat vaihteli Piperin, Leon, Jasonin sekä Nicon ja Reynan välillä. Piper, Leo ja Jason -näkökulmat kertoivat ennustuksen seitsemän puolijumalan kamppailusta Gaiaa vastaan. Nicon ja Reynan näkökulmat kertoivat heidän seikkailusta viedä Athena Parthelon -patsas Puoliveristen leiriin estääkseen sodan roomalaisten ja kreikkalaisten puolijumalien välillä. Olisin ehkä kaivannut Percyn kerrontaa kirjaan, mutta ei se mitenkään haitannut. Ei Percyä (tai Annabethiakaan) kuitenkaan jätetty taka-alalle: heistä kerrottiin muiden hahmojen kerrontanäkökulmasta. Esimerkiksi Percystä seikkailusta kerrottiin Jasonin näkökulmassa (Percy oli Jasonin seurassa) ja Annabethista Piperin näkökulmasta (Annabeth oli Piperin seurassa)


Pidin tästä kirjasta, mutta jotenkin olisin odottanut tältä kirjalta enemmän. Jotenkin se varsinainen taistelu Gaiaa vasten jäi löyhäksi. Siihenhän kuitenkin oli tähdätty neljän kirjan verran ja sitten nyt viimeisessä kirjassa itse sitä taistelua oli vain pari kappaletta. Odotin siltä enemmän. 


Eniten tässä kirjassa rakastin Nicon ja Reynan kerrontanäkökulmia. Olen aina pitänyt paljon kyseisistä hahmoista, mutta ennen ei ole ollut kunnon mahdollisuutta päästä heidän pääkoppansa sisään. Rakastuin hahmoihin vain entistä enemmän.


Rakastin muutenkin Reynan ja Nicon ystävyyssuhdetta. He eivät vaikuta ensimmäisiltä mieleen, jotka voisivat olla hyviä ystäviä. Mutta kuitenkin nyt tässä kirjassa huomasi heidän olevan aikalailla samankaltaisia. Oli mukava seurata heidän ystävyssuhteensa muuttuvan kirjan seikkailujen myötä.


Yksi parhaista kohdista oli ehdottomasti tämä:

"Nico and Hedge fell in alongside her, both looking very pleased with themselves. They had apparently gone shopping at the Barrachina souvenir shop, where they'd replaed their dirty tattered shirts with loud tropical numbers.
"Nico", Reyna said, "you look-"
"Not a word about the shirt", he warned. "Not one word."
Mielikuva Nico hawaijipaidassa on todella mukava ja nauroin pari minuutti tuolle kohdalle.

Kuten on luultavasti voinut huomata, tässä kirjassa pidin eniten Nicon ja Reynan kertomista kohdista. Kyllä toki Leon, Piperin ja Jasonin kohdat olivat mukavia, mutta ne eivät vaikuttaneet minuun yhtä paljoa kuin Reyna ja Nico. (Hah, paitsi rakastin sitä kohtaa kun Leo mainitsi ajatuksissaan Doctor Whon, sillä se on yksi lempisarjoistani)


Loppuun olisin kuitenkin ehkä kaivannut epilogia. Kun nyt viimein (sniif) Percy Jacksonin tarinat ovat loppu, niin kyllä siihen olisi sellaisen vielä kaivannut. 

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Cornelia Funke - Mustesydän

Kirjan nimi: Mustesydän
Sarja: Mustesydän #1
Kirjailija: Cornelia Funke
Kustantaja: Otava 
Sivuja: 505
Lukuhaaste: "A book with more than 500 pages"
Arvosana: ★★★☆☆

"Oletko koskaan ajatellut, mitä tapahtuisi, jos lempikirjasi henkilöt heräisivät eloon?


Maggien mielestä mikään ei karkottanut pahoja unia varmemmin kuin hyvän kirjan lukeminen kynttilänvalossa. Mutta hahmo talon edessä ei ollut unta. 

"Tomusormi? Sinäkö siellä?" isä huudahti pimeään. Hänen kasvonsa olivat niin totiset, että Meggien sydän alkoi tykyttää.

Anivarhain seuraavana aamuna kirjansitoja ja hänen kirjoja rakastava Meggie-tyttärensä lähtivät pitkälle pakomatkalle mukanaan muuan salaperäinen kirjapaketti."


Joskus puolisen vuotta sitten kerran lainasin tämän kirjastosta ja olin lukenut kirjasta suurinpiirtein yhden neljäsosan ja halusin mielelläni lukea sen loppuun. Mutta en voinut kun, kappas vain, minun täytyi viedä kirja takaisin kirjastoon. Viime kerralla näin Mustesydämen kirjastosta ja päätin lainata sen. En kuitenkaan muistanut kirjan tapahtumia niin hyvin, joten päädyin aloittamaan Mustesydämen lukemisen alusta. 


Kirjasta on aika vaikea kertoa mitään ilman spoilauksia, mutta yritän parhaani. Tietysti voisin kertoa joitain asioita, jotka kuitenkin ratkeavat aikalailla kirjan alkupuolella, mutta siinä menisi osa lukemisen ilosta. 


Eräänä iltana Meggien ja hänen isänsä luokse tulee eräs salaperäinen vieras, jota Meggien isä kutsuu Tomusormeksi. Meggien isä, Mo, ajaa Meggien nukkumaan, mutta Meggie on sen verran kiinnostunut tästä kyseisestä vieraasta, että hän jää salakuuntelemaan Tomusormen ja Mon puhetta. Hän ei kuitenkaan ymmärtänyt kaikkea heidän puheestaa, sillä siinä vivahteli outoja termejä: Velhokieli, Capricorn. 

Seuraavana aamuna Meggien isä kertoo Meggielle, että heidän täytyy mennä sitomaan hänen Elinoir-tätinsä kirjoja. Mo ottaa mukaan erään salaperäisen kirjapaketin ja lähdön viimehetkillä heidän mukaansa tulee edellisillan salaperäinen vieras, Tomusormi. 

Ihan aluksi täytyy sanoa, että rakastuin kappaleiden alkuihin laitettuihin lainauksiin. Ne antoivat jonkinlaisia vihjauksia, mitä kappale tulisi sisältämään ja ne olivat mukavaa luettavaa. Eniten pidin viidennen kappaleen lainauksesta: "Joka varastaa kirjan tai jättää lainatun kirjan palauttamatta, sen kädessä kirja muuttukoon kiemurtelevaksi käärmeeksi. Iskeköön tauti hänet maahan. Hän anelkoon armoa kovaan ääneen, älköötkä hänen kipunsa hellittäkö ennen kuin hän mätänee. Kirjatoukat näivertökööt hänen sisuksiaan kuin kalmanmadot. Ja viimeinen rangaistus olkoot helvetin ikuiset lieskat." -Näin lukee Alberto Manguelin mukaan San Pedron luostarin kirjaston ovella Barcelonassa.


Kirjan tunnelma oli hyvin rauhallinen. Kaikki asiat tapahtuivat rauhassa. Se oli sekä hyvä että huono asia. Jotkut asiat tapahtuivat ehkä jopa liian hitaasti ja osan olisi voinut leikata kokonaan kirjasta pois. Pidin kuitenkin kirjan tapahtumista, mutta jos asiaa katsoo juonen kannalta. Hyvä asia rauhallisuudessa oli se, että missään välissä ei ollut hoppu eikä tämä kirja ollut yksi niistä kirjoista, jonka viimeisille sivuilla yritetään tunkea puolet kirjan tapahtumista. 


Kirjan hahmot olivat mukavia ja todentuntuisia. Meggie oli jonkinverran lapsellinen, mutta tosiaan hän oli vielä lapsi (Ääh, en muista Meggien ikää kunnolla. Mulla on kyllä ihan muistikuva, että hän oli 9-vuotias, mutta en sitten ole varma. Vai oliko se sittenkin 12...) 

Ja Tomusormest pidin todella paljon ja hänestä tuli oitis lempihahmoni tästä kirjasta. En oikein tiedä, mikä hänessä kiehtoo. Mutta minulle Tomusormi oli todella rakastettava hahmo.

Toivon tosiaan, että olisin lukenut tämän kirjan nuorempana. Silloin luultavasti olisin täysin rakastunut tähän kirjaan ja uskon että tämä olisi yksi lempikirjoistani. Nytkin toki pidin tästä kirjasta, mutta kirja ei kuitenkaan yltänyt lempikirjoihin.