lauantai 27. kesäkuuta 2015

Lukumaratooni 26.6.

Aloitin lukumaratoonaamisen klo 16.10, mutta totta puhuen tuntuu etten ole saanut paljoa luettua. Tosin yhdessä välissä en meinannut saada lukurauhaa, joten se jarrutteli mukavasti lukemistani.

Minulla ei ole mitään tiettyjä kirjoja määrättynä, joita luen: luen vain fiiliksen mukaan ja koetan ottaa rennosti.

(Oonko ainoa, jonka mielestä tabletilla on pirun ärsyttävää kirjottaa tai ylipäätänsäkin tehdäyhtikäs mitään TV-sarjojen ja elokuvien katselemista lukuunottamatta? Kone nimittäin hajosi muutama päivä sitten...)

1. Päivitys klo 0.53
Percy Jackson and The Greek Gods luettu loppuun sekä Ette te minua tunne -kirja on loppusuorilla. Kirja on ollut hyvin koukuttava, mutta myös synkkä ja toivon tosiaa  kirjalle onnellista loppua. Sen verran masentava kirja, mutta pidän päähenkilön erikoisesta ajatusmaailmasta.
Sivuja luettu: 277

2. Päivitys klo 3.50
Luin Ette te minua tunne -kirjan loppuun ja pidin siitä kovasti. Kirjan tunnelma oli synkkä, mutta voinen sanoa pitäneeni tarinan lopusta.
Aloittelin John Greenin Kaikki viimeiset sanat -kirjaa ja haluaisin mielläni lukea sitä nyt, kun kirja vaikuttaa sen verran mielenkiintoiselta, mutta vahingossa nukahdinkin jo hetkeksi niin kaipa tässä kannattaisi mennä nukkumaan ja jatkaa huomenna.
Sivuja luettu: 408

3. Päivitys klo 14.00
Sain juuri luettua John Greenin Kaikki viimeiset sanat loppuun. Yllätyin kirjasta, positiivisesti, ja oletin sen olevan aivan erilainen.
Sivuja luettu: 647

4. Päivitys klo 15.16
Luin viidennen muumikirjan, vaarallisen juhannuksen, ja pidin siitä kovasti. Mieleeni tuli, kun lapsena katsoin muumijaksoa, jossa olivat nämä tapahtumat.
Nyt vielä olisi vajaa tunti lukumaratoonia jäljellä ja ajattelin aloitella jotain paksumpaa romaania - en kuitenkaan ehtisi enää saada mitään lyhyempää kirjaa luettua loppuun.
Sivuja luettu: 779

5. Päivitys klo 16.10
Lukumaratooni on nyt minun osaltani ohi. Luin tässä vielä lopuksi muutama kymmentä sivua viidettä aaltoa.
Lukumaratoonaaminen oli miellyttävä kokemus ja aion osallistua lukumaratooneihin jatkossakin.
Sivuja luettu: 827


Rick Riordan - Percy Jackson and the Greek Gods: 71 sivua
David Klass - Ette te minua tunne: 253 sivua
John Green - Kaikki viimeiset sanat: 323 sivua
Tove Jansson - Vaarallinen juhannus: 132 sivua
Rick Yancey - 5. aalto: 48 sivua
Yhteensä: 827 sivua

torstai 25. kesäkuuta 2015

Kesän lukumaraton


Päätin osallistua nyt ihan viime hetkillö Blogistanian kesälukumaratoniin, jonka järjestää Hyllytontun höpinöitä -blogi. Maratoniin voi osallistua ilmottautumalla täällä. Maratooni on siis ihan huomenna ja ideana on lukea 24h ajan mahdollisimman paljon.

Itselleni tämä on ensimmäinen lukumaratoonini. Ilmottauduin kyllä ystävänpäivän lukumaratooniin, mutta tulin juuri silloin kipeäksi eikä lukemisesta tullut yhtikäs mitään. Joten lasken tämän ensimmäiseksi lukumaratooniksini. Totta puhuen, olen aika innoistani tästä.

En oikeastaan ole ehtinyt kunnolla miettiä, mitä tulen lukemaan maratoonissa, mutta suunnitelmissa olisi tällä hetkellä pienentää kirjaston lainakasaa yöpöydältäni. 

Onnea muillekkin maratoonaajille! 

lauantai 20. kesäkuuta 2015

Piper Kerman - Orange Is The New Black: Vuosi vankilassa

Kirjan nimi: Orange Is The New Black: Vuosi vankilassa
Kirjailija: Piper Kerman
Kustantaja: Otava
Sivuja: 461
Lukuhaaste: "A book based on a true story" 
Arvosana: ★★★


"Tavallinen" nainen vankilassa - Piper Kermanin tositarina itkettää ja naurattaa!

Uranainen, parisuhteessa elävä Piper Kerman joutuu vankilaan nuoruudeen virheistään - huumerahojen salakuljetuksesta 10 vuotta sitten.

Hyvän kasvatuksen saanut Piper kohtaa vankilassa naisia kaikista sosiaalisista luokista, ja hänen on opeteltava rangaistuslaitoksen kirjoitamattomat säännöt. Miten kaltereiden takana selviää? Kuinka poikaystävä, perhe ja työkaverit suhtautuvat? Voiko muiden vankien kanssa ystävystyä?

Piperin tarina tarjoaa harvinaisen näkökulman amerikkalaiseen naisvankilaan. Kirjan pohjalta on tehty Netflixin suosittu tv-sarja."

Olen nyt ollut todella laiskalla päällä. Tämänkin kirjan olen lukenut lähestulkoon pari kuukautta sitten, mutta ei ole ollut oikeastaan minkäänlaista motivaatiota kirjoittaa arvostelua tästä - tai oikeastaan mistään lukemastani kirjasta -  vaikka kyllä sitä sanottavaa on. 

Ensinnäkin, minusta on aina hämärää ja vaikeaa arvioida kirjoja, joiden tapahtumat ovat todellakin tapahtuneet. Arvostelenko tässä nyt, kuinka kiinnostava elämä ihmisellä on ollut jossain tietyssä elämänvaiheessa vai kirjottajantaitoa? Jep, minusta se on ainakin hämmentävää.

Kirjan idena oli siis Piperin olo amerikkalaisessa vankilassa. Hän sai tilannettaan tähden todella lyhyen vankeustuomion ja hänellä oli paljon lyhyempi vankeustuomio kuin monella muulla, jotka olivat tehneet pienempiä rikoksia.

Amerikkalaisista vankiloista oli kiinnostavaa lukea ja kuulla. Ennen kirjan lukemista, minulla ei ollut mitään tietoa niistä. Ne kuulostivat karmeilta paikoilta ja niissä olisi paljon parantamisen varaa. Tuntui myös ihan järkyttävältä, kuinka pitkiä aikoja "pikkurikoksista" joutui vankilaan Yhdysvalloissa. Kuten Kerman itse mainitsikin, monelle vankilaan joutuneelle naiselle olisi hyyödyllisempää että häntä autettaisiin saamaan elämä raiteilleen kuin että heidät vain tuupataan vankilaan.

Jokseen ärsyynnyin itse Piper Kermaniin kirjassa: sain sellaisen kuvan, että häntä suosittiin ja hän sai pieniä etuuksia vankilassa ollessaan, koska hänellä oli vaalea iho sekä hiukset ja kun hän ei vaikuttanut tyypilliseltä rikolliselta. 

Keskivaiheilla kirja meni tylsähköksi, sillä siinä ei tuntunut oikein tapahtuvan mitään ja lukeminen jumittui. Lukujumin aikana avasin koneen ja päätin kattoa pari jaksoa itse sarjasta. TV-sarja eroaa kirjasta aikalailla ja huomaa että sarja on ottanut kirjasta aika paljon pelkästään vaikutteita ja sen teossa on otettu vapaat kädet käyttöön. Kirjassa tapahtuvat asiat sarjassa tapahtuu eri henkilöille, sarjassa näemme Kermanin ex-tyttöystävää Alexia (jonka nimi kirjassa oli Nora) enemmän, jonka takia Kerman joutui vankilaan ja nämä kohtaamiset naisten välillä tekevät sarjasta mielenkiintoisen. Mielestäni TV-sarja on kirjaa parempi.

Kirja oli ihan viihdyttävä opus, mutta ei mitenkään erityisen vaikuttava. Lukekaa ihmeessä, jos olette kiinnostuneita amerikkalaisesta vankilasysteemistä. 

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Supersankareita


Olen lukenut jokunen aika sitten muutaman supersankareista kertovia kirjoja (lastenkirjan, pari sarjakuvakirjaa) Marvels Avengers: Age of Ultronin ansiosta. Odotan sitä elokuvaa todella innoissani Marvel-fanina. 
Alkuperäinen ideani oli, että jätän sarjakuvaromaanit ja mangakirjat arvostelematta, mutta nyt tulin vähän toisenlaisiin aatoksiin ja ajattelin että miksikäs ei.



Kirjan nimi: The Mighty Avengers - Voimien liitto
Sarja: The Mighty Avengers
Kirjailija: Rick Thomas
Kustantaja: Sanoma Magazines Finland
Sivuja: 96
Arvosana: ★★★

"Näin kaikki alkoi! Helppolukuinen, nuorten romaani kertoo Kostajien syntytärinan. 
Kaikki alkaa siitä, että vanhemmalle veljelleen, kruununperijä Thorille kateellinen prinssi Loki juonittelee hänen selkänsä takana saadakseen vallan itselleen. Supersankarit ympäri maapalloa vedetään mukaan taistoon, joka on ennennäkemätön." 


Sinäänsä jännää, että takakannessa tätä mainostettiin nuorten romaanina. Sillä kirja oli selvästikin suunnattu lapsille. 
Loki juoneilee pahojaan päästäkseen ulos hänen henkilökohtaisesta "vankilastaan." Hän manipuloi supersankareiden aivotoimintaa ja sai heidät näkemään asioita, joita ei ollut olemassa. Loki sai mm. Hulkin hyökkäämään junaan ja ihmiset pelästyivät siitä. Todellisuudessa Hulk näki junaraiteen olevan katki ja hän luuli pelastavansa junan matkustajat onnettomuudelta. 

Kirja oli mukavaa luettavaa ja lukisin sitä miellläni lapsille. Kirja ei ollut kuitenkaan mitenkään erityinen kirja, mutta en kyllä odottanutkaan.
Lisäksi voisin vielä mainita, että kirjan kuvat olivat aivan ihania, varsinkin piirrokset Hulkista. 





Kirjan nimi: Teräsmies
Sarja: All Star DC Comics
Kirjailija: Grant Morrison
Kuvittaja: Frank Quietly
Kustantaja: Egmont
Sivuja: 304
Arvosana: ★★★

"Kuolevan Krypton-planeetan viimeinen poika, joka lähetetään raketilla maahan. Supervoimainen pelastaja, joka varttuu Amerikan sydänmailla ja oppii arvostamaan ihmisyyttä. 
Vastassaan Lex Luthor, rikollinen tiedemies, joka on sokea omille erheilleen. 
Rinnallaan Lois Lane, dynaaminen reportteri, joka muistuttaa meitä sellaisista elämän arvoituksista, jotka ällistyttävät jopa Teräsmiestä.
Olet nähnyt kaiken tämän aiemminkin. Varaudu näkemään se kuin ensimmäistä kertaa. Tämä kirja on ajaton ja suuren luokan Teräsmies-kertomus, jonka ovat laatineet kaksi mestarillista tarinaniskijää."

Minulla ei ole mitään hajua, olenko koskaan aikaisemmin lukenut tarinoita Teräsmiehestä, mutta ainakin olin kuullut hänestä. Tosin hän ei kuitenkaan vaikuttanut mitenkään tutulta hahmolta...
Teräsmies taistelee perivihollisensa, Lex Luthorin kanssa, ja hän menee liian lähelle Aurinkoa. Jopa Teräsmiehen voimilla siitä on vakavia seuraamuksia. Teräsmiehen solut alkavat vähitellen kuolla ja lopulta jopa itse Teräsmies tulee kuolemaan.

Kirjassa on yhteensä 12 lukua. Jokaisessa luvussa on oma aiheensa, mutta moneen niistä sisältyy Teräsmiehen tuleva kuolema. 
Kaikki luvut olivat hyvin mukavia lukuja ja niissä oli kiinnostava juonenkulku. Myös henkilöhahmot olivat mukavia ja piirrustukset todella hienoja.
Itse pidin henkilökohtaisesti eniten luvuista, jossa Teräsmies seikkaili Lois Lanen kanssa. 

Suosittelen ihmeessä lukemaan jos siihen on tilaisuus ja sarjakuvat kiinnostavat.





Kirjan nimi: Thor - Luojapommi
Sarja: Thor
Kirjailija: Jason Aaron
Kuvittaja: Esad Ribic
Kustantaja: Egmont  
Sivuja: 115
Arvosana: ★★★


"Jossakin ajan tuolla puolen kaikki kaikkeuden jumalat raatavat orjina rakeentaakseen pommin, joka muuttaa luomakumman ikiajoiksi. Mikä on luojapommi? Ja miten Thor, kosmoksen viimeinen vapaa jumala, voi pysäyttää sen? Kun jumalten teurastajan karsea suunnitelma etenee, kaikki toivo tuntuu kadonneen. Kello tikittää ja pommi uhkaa räjähtää...

Kehuttu käsikirjoittaja Jason Aaron yhdistää voimansa maalari Esad Ribicin kanssa luodakseen kaikkien aikojen jännittävimmän ja fantastisimman Thor-seikkailun!"

En nyt perusta tuosta kaikkien aikojen jännittävimmästä ja fantastisimmasta Thor-seikkailusta, mutta pidin kirjasta. Kirjassa oli juuri sopivasti toimintaa, ei liikaa eikä kuitenkaan sitä ollut liian vähäänkään. Kirja piti mielenkiinnon yllä koko kirjan ajan eikä ehtunyt tylsistyä. Ainoana huonona puolena taitaapi olla se, että kirjassa on jonkun verran aikamatkustusta niin en kunnolla tajunnut sitä. Ehkäpä minun ei edes ollut määrä ymmärtää sitä.

Katkera Gorr haluaa tuhota jumalat ja hän on orjuuttanut heidät. Hänen mielestään jumalat ovat turhia ja ylimielisiä, maailma olisi paljon parempi paikka ilman heitä. Thor huomaa matkanneensa ajassa eteenpäin ja tapaa vanhemman itsensä. Vanhempi Thor kertoo nuorelle Throille tilanteen ja Thor on ainoa jumala, joka voi pelastaa jumalien kauhean kohtalon. Hän päättää lähteä Gorrin ja orjajumalten luokse näyttämään Gorrille taivaan merkit. 

Kirjassa oli myös lisäksi taiteiltu fonttien kanssa. Asgardlaisilla oli sellainen vanhahtava fontti, josta tuli kunnolla mieleen mm. Kalevala joten se sopi heille hyvin. Muilla taisi olla ihan sellainen normaali fontti. 
Suosittelen ihmeessä lukemaan. 



Kirjan nimi: Thor: Viikingit
Sarja: Thor
Kirjailija: Garth Ennis
Kuvittaja: Glenn Fabry 
Kustantaja: Egmont  
Sivuja: 128 
Arvosana: ☆ 


"Sarjakuvakirjoittajista räävittömin ottaa Marvelin tuoreimman elokuvasankarin käsittelyynsä.

Kun joukko tuhoutumattomia viikinkizombeja saapuu ryöstöretkelle Manhattanin saarelle, vain mahtava Thor ja vieraileva tähti Tohtori Outo voivat pysäyttää heidät. Marvelin ukkosenjumala ja maagisten taitojen mestari joutuvat matkustamaan ajassa taaksepäin kootakseen ryhmän historiallisia sotureita, jotka voisivat nujertaa zombivallottajat. Pystyvätkö viikinkinainen, ristiretkeläinen ja natsihävittäjälentäjä voittamaan nämä kauhistuttavat viholliset?

Kirja kertoo enemmän viikingeistä kun Thorista. Alussa viikingit ryöstivät ja tappoivat ihmisiä jälleen yhdestä kylästä. Kylän viisain oli jäänyt eloon, mutta hänen perheensä oli saanut surmansa. Hän menee viikinkien luokse ja tekee loitsun, että viikingit eivät pääsisisi edes tuhannessa vuodessa uudelle maalle pyytäen jumalilta apua ja vuodattaa verta sen sitomiseksi. Hänet kuitenkin tapetaan ja hänen ruumiistaan vuotaa liikaa verta loitsulle.
Tuhat vuotta myöhemmin viikingit saapuvat nykyajan Pohjois-Amerikkaan. He valloittavat kaupungin itselleen ja tappavat kaikki eteen tulevat ihmiset. Tällöin Thor tulee apuun, mutta viikingit ovat hänelle liian voimakkaita ja hän tarvitsee apua heidän voittamiseensa ylemmältä taholta.

Kirjan idea oli ihan kiva, mutta toteututus ei. Kun kylän vanhin teki pyynnön jumalille, hän käytti sanoja: "Vaikka matkanne jatkuisi tuhannen vuotta, pohjan miehet. Ette löydä etsimäänne maata!"
Ja lopputulos oli se, että he löysivät maan tuhannen vuoden jälkeen. Mikä logiikka tässäkin nyt on? Kirjan selitys oli että kylän vanhimman kuollessa, kaikki hänen verensä valui loitsun sitomiseen ja sen takia viikingit löysivät maan tuhannen vuoden jälkeen. Ei tuo selitys kyllä kuulostanut minulle loogiselta saati sitten vakuuttanut minua.

Kirjassa mässäiltiin mielestäni aivan liikaa verellä ja raaka viikinki -idealla. Loppuratkaisukin oli aivan liian yksinkertainen. 

Mitä hyvää sitten voisin sanoa kirjasta? Se osa tulee Glenn Fabryn osalta. Kirjan kuvitus oli hienoa ja siitä se ansaitsikin yhden tähden. Ei se kuvitus valitettavasti kykene korvaamaan huonoa tarinaa. 

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Anne Frank - Päiväkirja

Kirjan nimi: Päiväkirja 
Kirjailija: Anne Frank
Kustantaja: Tammi
Sivuja: 421
Lukuhaaste: "A nonfiction book"
Arvosana: ★★★★★


"Päiväkirja, joka ei haalistu koskaan
Kesällä 1942 nuori amsterdamilaistyttö Anne Frank perheineen joutui menemään maan alle, piiloutumaan vanhan liiketalon "salaiseen siipeen". Anne kirjoitti koko kaksivuotisen piileskelyn ajan päiväkirjaa, josta on tullut yksi 1900-luvun kuuluisimmista teoksista, vuosisadan kenties kauheimman murhenäytelmän symboli. 

Kertoessaan herkästi ja eloisasti omista tunteistaan ja suhteestaan toisiin perheenjäseniin sekä piileskelijöiden jokapäiväisestä elämästä, Anne loi samalla dokumentin kaikkien vainottujen juutalaisten kohtalosta."

Alunperin minun oli tarkoitus lukea Anne Frankin päiväkirja kahdeksannella luokalla, jolloin historiassa käsiteltiin Toista maailmansotaa. Mutta kirjastossa ollessani en löytänyt kirjaa ja olin silloin liian ujo kysyäkseni kirjastonhoitajalta. (Olin silloin vielä järkyttävän ujo, onneksi en enää ole niin ujo) 
Joten sitten sen kirjan lukeminen vähän jäi, mutta nyt myöhemmin näin kirjastossa Anne Frankin päiväkirjan, josta käytettiin tässä painoksessa pelkkää Päiväkirja-nimeä, ja päätin lukea sen. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Historiassa yksi lempiaiheistani on juuri Toinen maailmansota. Se on yksi mielenkiintoisemmista, sekä hirveimmistä, aihe-alueista. Senkin vuoksi Anne Frankin päiväkirjaa oli mielenkiintoista lukea.

Ensinnäkin minusta on tavallaan epäreilua edes arvioida tätä kirjaa. Sillä se on alunperin ollut jonkun ihmisen kirjoittama päiväkirja. Melkein sama asia kuin menisin lukemaan siskoni päiväkirjaa ja sitten arvioisin sen. Minusta se tuntuu vain väärältä. 

Kirja oli samalla aikaa ihana ja hirveä. Voi luoja, ne Annen ajatukset. Pystyin samaistumaan niihin todella paljon ja osa niistä ajatuksista olivat samantapaisia kuin omani. Haluan vain mennä piiloon itkemään. Kirjottaessani tätä arvostelua pintaan tulivat ne samat tunteet, mitkä minulla oli lukiessa kirjaa. Sniif.

Jestas, ne kirjan loppusanat olivat yhtä tuskaa. Siinä kerrottiin kirjan henkilöiden elämästä Annen kirjoittaman päiväkirjan jälkeen. Tai no, elämästä ja elämästä. Enemmänkin siinä kerrottiin kuolemasta lukuunottamatta joitain piileskelijöiden auttajia. 
Niin paljon viattomia ihmisiä kuoli. Ja se kun jotkut kuolivat vain muutamaa päivää ennen pelastumista...

Lukekaa tämä kirja. Suosittelen kaikille, patsi ehkä en nyt liian nuorille lukijoille. Tämä kirja on yhtä tuskaa, mutta minusta tämä on kirja, joka jokaisen pitäisi lukea edes kerran elämässään. 

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Lemony Snicket - All The Wrong Questions: Who Could That Be at This Hour?

Kirjan nimi: Who Could That Be at This Hour? 
Sarja: All the Wrong Questions #1
Kirjailija: Lemony Snicket
Kustantaja: Egmont
Sivuja: 258
Lukuhaaste: "A book at the bottom of your to-read list"
Arvosana: ★★★☆ 


"Before you consider reading "Who Could That Be at This Hour?" ask yourself these questions:

1. Are you curious about what is happening in a seaside town that is no longer by sea?

2. Do you want to know more about a stolen item that wasn't stolen at all?

3. Do you think that's any of your business? Why? What kind of person are you? Really?

4. Who is standing behind you?"

Viime vuonna ensimmäistä kertaa kokeilin lukea Lemony Snicketin kirjoja. Luin ensimmäisen osan Surkeiden sattumusten sarjasta, mutta se ei tehnyt minuun mitään kummoisempaa vaikutusta. Kun näin Who Could That Be at This Hour? -kirjan kirjastossa, päätin antaa Lemony Snicketin kirjoille toisen mahdollisuuden ja ehkäpä tämä sarja olisi parempi. (Olin myös kuullut kirjasta ja se olikin jo lukulistallani, mutten mitenkään hinkunut päästä sitä lukemaan. Sopivasti motivoiduin lukemaan tämän kirjan lukuhaasteen ansiosta)

Kirjan alkupuoli jäi minulle aikalailla epäselväksi. Ymmärsin sen verran, että Lemony Snicket oli ilmottautunut johonkin yksityiseen järjestöön, joka ratkoi rikoksia. Minua jäi hämmentämään, kun tästä ei kerrottu oikein paljon mitään ja se oli hyvin hämmentävää.

Lemony Snicket on S. Theodora Marksonin oppipoika ja hän auttaa häntä ratkaisemaan tapauksen, missä eräs pieni patsas oli varastettu. He matkustivat erääseen pieneen kyläkaupunkiin, missä kaikki käytännössä tuntevat kaikki. Lemony ja Theodora yrittävät selvittää kuka patsaan varasti ja samalla heille selviää lisää tietoa patsaasta. Lemony Snicket alkaa tuumimaan, että mitä jos patsas ei ollutkaan alunperin edes varastettu...

Möh. Olisin halunnut tietää jo tässä kirjassa sen pääjehun. No, eipä selvinnyt. Kaipa sitten täytyy lukea se seuraavakin kirja, jos löydän siihen tarpeeksi motivaatiota ja kiinnostusta. Ei sillä, että tässä olisi mikään hirveä työ lukea näitä kirjoja. Kirjan koko oli pieni ja kirjan fontti oli todella suuri verrattuna muiden kirjojen fonttikokoihin.

Pidin tästä kirjasta selvästi enemmän kuin Surkeiden sattumusten sarjan kirjansarjan ensimmäisestä osasta. Kirja ei ollut mitenkään erikoinen; se oli enemmänkin sellainen aivot-narikkaan lukemista. 
Suosittelen kirjaa nuoremmille lukijoille.

maanantai 23. maaliskuuta 2015

George Lucas, Donald F. Glut, James Kahn - Tähtien sota -trilogia

Kirjan nimi: Tähtien sota -trilogia (sisältää osat Tähtien sota, Imperiumin vastaisku ja Jedin paluu)
Sarja: Tähtien sota
Kirjailija: George Lucas, Donald F. Glut, James Kahn
Kustantaja: WSOY
Sivuja: 623
Lukuhaaste: "A trilogy"  
Arvosana: ★★★

"Ohjaaja George Lucasin Tähtien sota -trilogia mullisti yksin voimin koko seikkailuelokuvan säännöt. Monille viime vuosikymmeninä varttuneille se on jäänyt ja tulee jäämään elämän vaikuttavimmaksi elokuvaelämykseksi. Nyt tarinan voi ensimmäistä kertaa lukea kokonaisuudessaan suomeksi.

Linnunradan Vanha Tasavalta on joutunut tyranni Darh Vaderin, kauhistuttavan Mustan Lordin käsiin. Murskaavaa ylivoimaa vastaan taistelee pieni mutta rohkea kapinallisjoukko, johon kuuluu kaunis prinsessa Leia, vanha tietäjä Ben Kenobi, tähtienvälinen seikkailija Han Solo, rautainen robottipari Threepio ja Artoo-Detoo sekä tietysti nuori hurjapää Luke Skywalker, joka aseenaan isänsä sädesapeli sinkoutuu keskelle Linnunradan historian raivokkainta taistelua."

Pakko tunnustaa, että en ole oikeastaan edes nähnyt ikinä Star Wars -elokuvia. Tiedän kyllä elokuvien idean ja joitain legendaarisia repliikkejä elokuvista, mutta siihen se sitten jääkin. Hiihtolomalla kulutin aikaa kirjastossa ja eteeni sattui tämä kyseinen Star Wars -trilogiakirja ja hetken mielijohteesta päätin lainata sen ja samalla siinä sivussa sivistää itseäni. 

Ensimmäinen kirja, Tähtien sota, meni minulla puoliksi siihen, että yritin ymmärtää kirjan maailmaa. Olin siitä ihan hämilläni ja parin luvun jälkeen yritin "unohtaa" kyseisen maailman pohdiskelun ja keskittyä tarinaan. Se auttoi kyllä huomattavasti, vaikka välillä se vaivasi jälleen. Ensimmäisen kirjan luettuani sain kuitenkin Star Wars maailmasta aika hyvän käsityksen ja Imperiumin vastaiskua oli sen kannalta helpompi lukea. Luulen kuitenkin Star Warsin maailman avautuvan paremmin elokuvissa. 

Ensimmäisessä kirjassa nuori Luke Skywalker työskentelee setänsä maatilalla ja he ostavat kaksi uutta robottia, Artoo-Detoon ja Threepion. Toisella roboteista, Artoo-Detoolla, on koneistossaan jonkinlainen viesti eräälle tietylle henkilölle ja hän karkaa etsimään häntä. Luke ryntää Threepion kanssa Artoo-Detoon perään ja he löytävät Artoo-Detoon erään miehen luota. Miehen nimi on Ben Kenobi ja hän oli Artoo-Detoon etsimä henkilö. Ben Kenobi katsastaa Artoo-Detoon viestin, jossa on viesti Kapinallisliitolta. (Kapinallisliitto taisteli ilkeää Tasavaltaa vastaan) 
Prinsessa Leia, joka on tärkeä poliittinen henkilö, on joutunut Tasavallan vangiksi, jossa ilkeä Darth Vader kiduttaa häntä saadakseen tietoa Kapinallisliiton tukikohdasta. 
Luke ja Ben Kenobi lähtevät pelastamaan Prinsessa Leiaa ja palkkaavat Han Solon kuljettamaan heidät laivallaan määränpäähän ja näin hänkin joutuu seikkailuun mukaan. 

Toisessa kirjassa pääasiassa Tasavalta taistelee Kapinaliittoa vastaan ja Luke Skywalker on päätynyt Dagobah-planeetalle jedimestari Yodan oppiin tullakseen Jediksi. Luke keskeyttää jedikoulutuksensa kuultuaan ystäviensä olevansa vaarassa ja hän lähtee pelastamaan heitä. Luke päätyy kaksintaisteluun Darth Vaderin kanssa, mutta selviää siitä juuri ja juuri hengissä.

Kolmannessa kirjassa kapinaliitolle seliviää, että Imperiumin Tasavalta on kehittelemässä Kuolontähti-hirmuasetta ja kehittelevät suunnitelman sen tuhoamiseksi. Kapinaliittolaiset päätyvät Endorin metsäplaneetalle ja siellä he saavat liittolaisiksiin ewokit. 
Yoda kertoo Lukelle että hänen viimeisenä koetuksenaan on taistella Darth Vaderin kanssa, ennen kuin hänen koulutuksensa on valmis ja hänestä tulee jedi. 

Kuten jo mainitsin, ensimmäinen kirja oli minulle aika hämärä sen vieraan maailman takia. Mutta kaiken sen sekasorron keskellä, pidin kuitenkin kirjasta. Se oli minulle sellainen ihan okei -kirja. Ei mitenkään mahtava, mutta ei huonokaan. 

Imperiumin vastaisku oli mielestäni trilogian huonoin ja tylsin kirja. Tapahtumat eivät oikein jaksaneet kiinnostaa minua ja jotenkin kirja tuntui hyvin etäiseltä. Vasta kirjan loppuvaiheilla pääsin kirjaan mukaan. 

Eniten pidin kolmannesta kirjasta. Tiedättekö sen tunteen, kun ainoa sana millä voit kuvailla kirjaa on kaunis? Minulle Jedin paluu oli sellainen kirja. Rakastin sitä. Se tylsistymyys, mikä oli ollut Imperiumin vastaiskussa, oli poissa ja Jedin paluu todellakin korvasi sen kirjan huonouden.

Harvemmin on tullut luettua elokuvaan perustuvia kirjoja, useimmin kirjat perustuvat elokuvaan. Tämähän kirjatrilogia perustui nimittäin elokuvoon. Nämä toimivat kirjoina ihan hyvin, mutta uskon niiden toimivan paljon paremmin elokuvina. Jotka muuten on suunnitelmissani katsoa.

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Derek Landy - Keplo Leutokalma: Kasvottomat

Kirjan nimi: Kasvottomat
Sarja: Keplo Leutokalma #3
Kirjailija: Derek Landy
Kustantaja: Tammi
Sivuja: 386
Lukuhaaste: "book with nonhuman characters"
Arvosana: ★★★

"Luurankoetsivä ja hänen avustajansa Valkyria Salama jatkavat mielikuvituksellisia seikkailujaan. Sarjan kolmannessa osassa heillä on ratkaistavanaan visainen tapaus: teleporttaaja toisensa jälkeen saa surmansa. Keplo ja Valkyria ryhtyvät tutkimaan tapausta suurmaagin kielloista piittaamatta.

Tilanne mutkistuu yllättäen, kun Keplolle ja Valkyrialle selviää, että jossakin piileskelee itseoppinut luonnonlahjakkuus, teleporttaajapoika, joka saattaa olla hengenvaarassa. Poikaa on suojeltava keinolla millä hyvänsä.

Julmien ja vaarallisten Kasvottomien jumalien paluu näyttää olevan lähempänä kuin koskaan. Hätätilanteessa Keplo joutuu turvautumaan jopa Meriämmän apuun. Valkyrialla on kaiken lisäksi ongelmia peilikuvansa kanssa: se ei ehkä olekaan täysin luotettava apuri. Mutta onneksi Keplon ja Valkyrian huumorintaju säilyy kiperissäkin tilanteissa."

 Luurankoetsivä Keplo Leutokalma on eroitettu etsivän virastaan Pyhätössä. Kun teleporttaaja on murhattu, hän nuuskii asiaa Pyhätöltä salaa. Pian ensimmäisen teleporttaajan kuoleman jälkeen muita teleporttaajia alkaa kuolla toinen toisensa perään.

Keplo ja Valkyria näkevät yhteyden 50-vuotta sitten tapahtuneeseen teleporttaajamurhaan. He menevät järvelle, mistä löytyy kuollut teleporttaaja. Heille selviää se, että henkilö nimeltä Batu surmasi hänet ja hän haluaa avata portin päästääkseen Kasvottomat takaisin tähän maailmaan. 

Totta puhuen, minulle Keplo Leutokalmat ovat aika sekavia kirjoja niiden henkilöhahmojen takia. Sivuhahmoja tuntuu olevan mielin määrin ja harvemmilla heistä on jokin persoonallisuus, etteivät he oikein jää mieleen. Muutenkin kun vielä kaupan päälle kaikilla näillä hahmoilla on hyvin eriskummalliset nimet...

Edellisen osan lukemisesta oli vierähtänyt jokusen aika, joten oli ongelmia muistin kanssa: en oikein muistanut, mitä edellisissä osissa oli tapahtunut. Jotkut asiat kyllä muistuivat mieleen, toiset eivät. Se oli kieltämättä hyvin ärsyttävää.

Tässä osassa Valkyria alkoi ärsyttämään minua. Kun hän kokoajan on kiinni maagikoiden maailmassa, eikä edes viitsi olla päivääkään normaalissa maailmassa ja hän käytännössä on hylännyt perheensä eikä hän edes ajattele sitä laisinkaan. Hän ei enää vietä aikaa vanhempiensa kanssa. Toinen asia oli se kun yksi-näistä-sivuhahmoista-jonka-nimeä-en-muista kertoi Valkyrialle, että hänen ennustaja-äitinsä oli nähnyt hänen kuolevan tässä maagikoiden maailmassa ja ehdotti että Valkyria jättäisi sen taaksensa ja eläisi normaalia elämää. Valkyria vähät siitä välitti ja hän ei uskonut, että hän tulisi kuolemaan. Jospa hän vain harjoittelisi kovemmin ja sanoi tulevaisuuden olevan muuttuva asia. Tuon jälkimmäisen asian kyllä ymmärrän, mutta että harva nyt vähät välittäisi jos joku sanoisi nähneensä sinun kuolemasi. Argh.

Kirja oli kuitenkin ihan okei ja viihdyttävä kirja. Aivot sai heittää narikkaan ja huumori oli mukavaa. Suosittelen lukemaan, jos etsit humoristista aivot-narikkaan kirjaa.

Marissa Meyer - The Lunar Chronicles: Scarlet


(Sisältää juonipaljastuksia kirjasarjan ensimmäisestä osasta, Cinderistä)


Kirjan nimi: Scarlet
Sarja: The Lunar Chronicles #2
Kirjailija: Marissa Meyer
Kustantaja: Puffin
Sivuja: 452
Lukuhaaste: "A book set in the future"
Arvosana: ★★★★★

"Scarlet Benoit's grandmother is missing. 
The police have closed her case. 
The only person Scarlet can turn to is Wolf,
a street fighter she does not trust, 
but they are drawn to each other.

Meanwhile, in New Beijing, Cinder will become the Commonwealth's most wanted fugitive - when she breaks out of prison to stay one step ahead of vicious Queen Levana.

As Scarlet and Wolf expose one mystery,
they encounter Cinder and a new one unravels.
Together they must challenge the evil queen,
who will stop at nothing to make Prince Kai
her husband, her king, her prisoner..."

Kirjasarjan toinen osa, Scarlet, on retelling Punahilkasta. Scarlet Beneoitin isoäiti on kadoksissa ja poliisi on sulkenut tapauksen. Scarlet on siitä suuttunut, sillä hän uskoo jonkun kidnapanneen hänet. Muut uskovat hänen vain paenneen, sillä häntä pidetään kylän outolintuna.

Scarlet tapaa Wolfin, joka on katutappelija. Scarlet uskoo Wolfin tietävän, missä hänen isoäitinsä on ja hän lähtee Wolfin kanssa etsimään hänen isoäitiään.

Samalla aikaa Cinder on pakenee vankilasta päästäkseen karkuun Kuningatar Levanaa. Hän ottaa vankilasellistä mukaansa Captain Thornen, joka oli varastanut laivan jolla he pääsisivät pakenemaan. Cinder ei luota Thorneen, joten hän ei paljasta olevansa Prinsessa Selene. Heidät etsiintäkuulutetaan paostaan maailmanlaajuisesti joten pakosalla olo on vaikeaa. He etsivät keinoa vapauteen ja Throne mainitsee Prinsessa Selenen. He päättävät etsiä hänestä johtolankoja.

Olen ollut laiskalla tuulella, enkä ole jaksanut kirjoittaa tätä kirja-arvostelua. Luin kirjan yli viikko sitten. Katotaan nyt, mitä tästä tulee ja miten hyvin muistan asiat.

Cinder oli mielestäni mahtava kirja ja tämä oli vielä mahtavampi. Edellisessä osassa oli aikalailla ennalta arvattavuutta, mutta tässä osassa sitä minun kohdallani ei ollut. Rakastin tätä osaa vielä enemmän kuin edellistä osaa.

Throne oli ihan mahtava hahmo. Hän pääsi nopeasti tämän kirjasarjan yhdeksi lempihahmoistani (ei sillä että tässä sarjassa olisi paljoa hahmoja. Mutta ihan tosi, Throne on ihana hamo)  Pidin hänen huumoristaan paljon ja sain nauraa hänen reaktioihinsa naishenkilöihiin.

Scarlet oli mielestäni ihan mukava hahmo. Hän on temperameettinen, joka osaa laittaa muille kampoihin. Hän ei tosiaan ole mikään pelokas pieni tyttö, kuten Punahilkka-sadussa. Hän on myös uskollinen ystävilleen eikä hän jätä heitä pulaan.

Kirja oli hienosti kirjoitettu ja nautin sen lukemisesta täysin siemauksin. Jotkin juonenkäänteet tulivat minulle ihan olan takaa. Pidin kirjasta paljon. Suosittelen ihmeessä lukemaan. Jos et ole lukenut vielä Cinderiä (ja silti luit tämän) niin lue ihmeessä se. Kirjassa ei minun mielestäni edes ole ollut mitenkään vaikeaa englantiakaan.

Minulla on ongelma Cressin kanssa. Haluaisin ja en haluaisi lukea sitä. Haluaisin lukea sen, sillä tämä sarja on uskomattoman hyvä ja koukuttava sarja. Ja syy miksi en haluaisi lukea sitä, on se että sarjan viimeinen osa, Winter, julkaistaan vasta marraskuussa enkä usko että sitten millään jaksaisisi odottaa siihen saakka. 

lauantai 28. helmikuuta 2015

Lukumaraton & Kirjaostos

Valitettavasti en pystynytkään osallistumaan Ystävänpäivän lukumaratoniin. Tulin juuri sopivasti sinä perjantaina kipeäksi ja voimat oli lopussa. Lukemisesta ei tullut yhtään mitään.

Mulla on nyt loma (oikeastaan se on jo ihan lopussa, nyyh)
Joten päätin yrittää "hyvittää" ystävänpäivän lukumaratoonin itselleni ja maratoonasin itsekseni jonkinverran. Sain luettua Scarletin loppuun (Se oli ihana) ja aloittelin vähäsen Keplo Leutokalman kolmatta osaa. (En ole laskenut tarkkaa sivumäärää, paljonko luin yhteensä mutta veikkaisin sen olevan vähän yli 500)




Kävin kirjakaupassa ja poistuin sieltä kirjan kera. Kirjakauppa ja oma kirjahylly kiitti, mutta kukkaro ei. Aluksi en ollut aikeissa ostaa mitään, piti vain katsella kun kerran olin nyt kaupungissa asti. Mutta no, mitenkä nyt kävikään

Tuo Miekkamyrsky tuntuu kovakantisena niin arvokkaalta kirjalta.
Se on korkea, paksu ja leveä. Yksinkertaisesti sanottuna se on iso kirja. Siinä on myös mukana punainen lukunauha.


Tänään suunnitelmissa olisi mennä katsomaan The Imitation Game tätini kanssa. Odotan innolla sen näkemistä.
Mutta mitä teille kuuluu? Onko mitään kummoisempia viikonloppusuunnitelmia? :)

torstai 26. helmikuuta 2015

Michael Ende - Tarina vailla loppua

Kirjan nimi: Tarina vailla loppua
Kirjailija: Michael Ende
Kustantaja: Otava
Sivuja: 492
Lukuhaaste: "A book that was originally written in another language"
Arvosana: ★★★

"Eräänä sateisena marraskuun päivänä Bastian kähveltää antikvariaatista vanhan kiehtovan kirjan nimeltä Tarina vailla loppua. Hän piiloutuu ullakolle lukemaan ja joutuu huomaamattaan mukaan kirjojen tapahtumiin, taruolentojen kansoittamaan Fantaasian valtakuntaan, satujen ja seikkailujen kaleidoskooppiin.


Bastianista tulee ihan oikea sankari, joka pelastaa koko Fantasian valtakunnan tuholta. Hän saa Ikuisen Lapsuuden Valtiattarelta palkkioksi medaljongin, jonka avulla kaikki on mahdollista. Mutta selviytyäkseen takaisin ihmisten maailmaan on Bastianin toteutettava kaikkein vaikein käsky: Tee Mitä Todella Tahdot."


Kirjan voi jakaa kahteen eri tarinaan. Ensimmäisessä tarinassa Bastian varastaa antikvariaatista kirjan, Tarinan vailla loppua, ja peloissaan teostaan hän päätyy lukemaan sitä koulun ullakolle. Kirja sijoittuu Fantaasian maailmaan, missä elelee kaikenlaisia erikoisia otuksia. Fantaasian kaiken elämän ehto, Ikuisen Lapsuuden Valtiatar, on kuolemaisillaan. Atréju lähetetään seikkailumatkalle etsimään Ikuisen Lapsuuden Valtiattarelle parannuskeinoa ja hän törmää lohikäärme Fuhhuuriin ja he ystävystyvät seikkailujen myötä. 


Kirjan ensimmäinen osa koskee juuri Atréjun seikkailuja Fantaasiassa, toinen osa Bastianin seikkailuja. Suoraan sanottuna en pitänyt kirjan toisesta osasta. Teksti oli tylsää luettavaa ja eipä se lukeminen paljoa kiinnostanutkaan. Kirjan toisessa osassa tuntui kyllä, että tämä nyt olisi oikeasti se tarina vailla loppua. 


Kirjan ensimmäinen osa oli paljon mielenkiintoisempi: sitä luin mielelläni. Kirja olisi mielestäni ollut paljon parempi ilman kirjan toista osaa. (Tai edes se kirjan toinen osa olisi tiivistetty paaljon pienempään sivu- ja tapahtumamäärään)

Atréju ja Fuhhuur olivat ihania hahmoja. Pidin heistä paljon. 

Bastianista tuli kirjan toisessa osassa hyvin ylimielinen hahmo. Hänen piti omasta mielestään todistaa olevansa paljon enemmän, mitä hän tosiasiassa oli. Häntä alkoi kiinnostamaan vain valta ja kunnia. Ikuisen Lapsuuden Valtiataren antaessa hänelle AURYNin, suojelevan amuletin. Sillä oli voima toteuttaa Bastianin toivomuksia. Bastian ei laisinkaan ajatellut kunnolla, mitä toivoi. Hän päättömästi vain toivoi asioita, joita hänen teki mieli. Hän unohti jopa ystävänsä ja heidän lojaalisuutensa. Tähän Bastianin päättömään asioiden toivomiseen menikin lähestulkoon kirjan toisen osion kokonaisuus. Siinä ei oikein näkynyt olevan päätä eikä häntää: punainen lanka oli ihan hukassa. 


Kirja oli minulle kuin Mustesydän. Kirja oli minulle sellainen ihan okei lukukokemus, mutta ei se herättänyt minkäänlaisia erillaisia tunteita tai mitään. Ehkä myös jonkinverran pitkävetinen (Varsinkin se kirjan toinen osa). Ja luultavasti olisin pitänyt kirjasta paljon enemmän, ehkä se olisi jopa ylettänyt yhdeksi lempikirjoistani, jos olisin lukenut sen nuorempana ala-asteikäisenä.

Jos aiotte lukea tämän kirjan, niin suosittelen lukemaan kirjan ns. ensimmäisen osan ja jättäkää kirjan toinen puolisko lukematta.

maanantai 9. helmikuuta 2015

Stephen King - Carrie

Kirjan nimi: Carrie
Kirjailija: Stephen King
Kustantaja: Tammi 
Sivuja: 206
Lukuhaaste: A book set in high school
Arvosana: ★★★

"Carrieta on kiva kiusata - se on niin ujo ja kömpelö, ei osaa edes suuttua. Mutta eivätpä tiedä Carrien koulukaverit kenen kanssa ovat tekemisissä. Carrie ei nimittäin ole ihan tavallinen tyttö, vaikka siltä näyttää. Hänellä on hallussaan erikoinen kyky: pelkän ajatuksen voimalla hän voi saada aikaan katastrofeja, muuttaa koko maailman painajaiseksi. Sitä voi käyttää myös koston välineenä..." 


Kirja kertoo 16-vuotiaasta Carrie Whitesta, jota oli syrjitty ja kiusattu hänen koko elämänsä ajan. Carrien isä kuoli hänen ollessaan 3-vuotias ja Carriella oli äiti, Margaret White, joka oli ääriuskovainen henkilö. Liikuntasalin pukuhuonetilassa Carriella alkoi kuukautiset ensimmäistä kertaa. Carrie oli hämmentynyt eikä hän tiennyt, mitä tapahtui: hän luuli vuotavansa kuiviin. Pukuhuoneessa olevat tytöt nauroivat Carrielle ja heittelivät hänen päälleen terveyssiteitä ja tamponeita. Opettaja Desjard huomasi tilanteen ja hääti tytöt pois. Neiti Desjard yritti rauhoitella Carrieta ja kun hän huomasi ettei Carrie tiennyt mitään kuukautisista, hän yritti opastaa häntä. Tällöin Carrie sai ajatuksen voimalla lampun rikkoutumaan ja tämän tilanteen jälkeen hän huomasi, että hän kykeni ajatuksen voimalla manipuloimaan ihmisten ja esineiden tilannetta. Hän esimerkiksi sai naapurin pojan kaatumaan pyörällä ja naapurin rouvan ikkunan särkymään.


Kirjassa oli kahdenlaista kerrontaa:

1) Normaalia kirjan kerrontaa
2) Kirjan tapahtumien jälkeisen ajan tutkimuksien lehtileikkeleitä ja haastatteluja

Carrien äiti, Margaret White, oli syy miksi Carrieta kiusattiin. Hän oli ääriuskovainen ja hän ei myöskään antanut Carrien olla muiden seurassa. Margaret uskoi että kilteille tytöille ei kasvaisi rintoja tai heillä ei alkaisi kuukautiset. Hän uskoi myös muuhun tälläiseen "mukavaan".


Carrien mennessä ristilliselle leirille (hän oli anonut kauan äidiltään lupaa siihen ja maksoi leirin omasta pussistaan) Carrieta kiusattiin siellä kovasti ja Carrie tuli kotiin ennen aikojaan. Aluksi Carrien äiti sanoi Carrielle olleensa oikeassa ja sitten hän käski Carrien menemään kaappiin. Hän käski Carrieta aina menemään kaappiin, kun hän oli tehnyt jotain epäkristillistä. Carrie joutui olemaan kaapissa monia tunteja, kunnes hänen äitinsä päästi hänet pois. Kuulostaa oikein mukavalta ja äidilliseltä henkilöltä, eiköstä vaan?


Että jotkut ihmiset osaavat sitten olla moraalittomia ja empatiakyvyttömiä. Mikä minua raivostutti tässä kirjassa eniten, oli Carrien epäoikeudenmukainen kohtelu. Häntä kiusattiin hänen koko elämänsä ajan. Ja miksi? Koska hän oli erilainen ja koska hänen äitinsä oli, no, todella ääriuskovainen ja hän poikkesi muista ihmisistä. 

Välillä Carrie oli myös säällittävä hahmo ja tuli tunne että eikö hän koskaan osaisi laittaa vastaan. Mutta toisaalta, jos nyt miettii millaisen kasvatuksen Carrie on saanut, niin kyllä sen sitten ymmärtää. Tässä maailmassa yksi ärsyttävimmistä asioista on juuri tuo epäoikeudenmukaisuus.

En ole muistaakseni ikinä ennen lukenut yhtäkään kauhukirjaa. En vain ole kiinnostunut hirveästi kauhusta. Carrienkin luinkin koulun kirjallisuuskurssia varten. Kirja oli mielenkiintoinen, mutta se ei kuitenkaan saanut minussa tuntemaan pelon tunnetta. Kirja oli kuitenkin sen verran mukavaa luettavaa, että voisin mielelläni kokeilla Stephen Kingin muuta tuotantoa.

Ystävävänpäivän lukumaraton


Lukutoukan ruokalista -blogi järjestää tänä vuonna Ystävänpäivänä lukumaratoonin. Maratoonin ideana on lukea 24 tunnin aikana mahdollisimman paljon. 
Voit lukea 13. - 14.2 tai 14. - 15.2. 
Mukaan lukumaratooniin voi osallistua täältä

perjantai 6. helmikuuta 2015

Rainbow Rowell - Fangirl

Kirjan nimi: Fangirl
Kirjailija: Rainbow Rowell
Kustantaja: Pan Macmillan
Sivuja: 461
Lukuhaaste: A book based entirely on it cover"
Arvosana: ★★★

"Cath and Wren are identical twins and until recently they did absolutely everything together. Now they're off to university and Wren's decided she doesn't want to be one half of a pair any more - she wants to dance, meet boys, go to parties and let loose. It's not so easy for Cath. She would rather bury herself in the fanfiction she writes where there's romance far more intense than anything she's experienced in real life.

Now Cath has to decide whether she's ready to open her heart to new people and new experiences, and she's realizing that there's more to learn about love than she ever thought possible..."

Cath ja Wren Avery olivat identtiset kaksoset. He olivat yhdessä fanittaneet Simon Snowta ja kirjoittaneet hänestä yhdessä fanfictionia. Simon Snow on Rainbow Rowellin keksimä kirjasarja, johon kuuluu kahdeksan osaa. Sen päähenkilönä on Simon Snow, joka käy eräänlaista maagikkojen koulua, jossa opetetaan kaikenlaisia loitsuja. Simon Snowilla on suuri fandom internetmaailmassa ja kaikki odottavat viimeistä Simon Snow kirjaa, joka pian ilmestyisi. Monet Simon Snow fanit shippaavat Bazia ja Simoniä keskenään. Cathy on kirjoittanut heistä paljon fanifictiota ja hänen tarinoillaa on paljon lukioita. Baz on Simonin huonetoveri maagikkojen koulussa, mutta samalla myös hänen vihollisensa. Simon pitää Bazia pahana ja hänellä on ollut kirjojen aikoina tunne, että Baz on tekemässä jotain ilkeää. Jos olet vähäkin ollut joskus Harry Potter fandomissa, huomasit varmaan Simon Snowin olevan Harry Potter ja Bazin olevan Draco Malfoy.


Nyt kun Cath ja Wren ovat menneet yliopistoon, Wren ei halua viettää niin paljoa aikaa enää Cathin kanssa. Hän etsi itselleen oman huonetoverin ja häntä kiinnostaa enemmän pojat ja juhlat alkoholeineen. Cath mieluiten olisi vain omissa oloissaan, kirjoittaisi fanfictionia eikä sosiaalisoituisi muiden ihmisten kanssa.

Pidin paljon tästä kirjasta. Fangirl oli minulle yksi niistä kirjoista, joka on hyvin koukuttavaa luettavaa ja mielelläsi lukisit kirjan yhdeltä istumalta. En kuitenkaan tehnyt niin, vaikka kuinka paljon huvittikin. Minulla kuitenkin kesti Fangirlin lukeminen melkein viikon, kiitos koeviikon. Joka päivä kuitenkin oli kiusaus hylätä kurssikirjojen lukeminen ja lukea Fangirliä niiden sijasta.

Pidin Cathista päähenkilönä ja hän oli myös hyvin samaistuttava. Häntä ei kiinnostanut mitenkään juominen ja bileissä käynti, eikä minuakaan. En myöskään usko (on kyllä hyvin mahdollista, että asia voi muuttua, mutta totta puhuen en usko) että ne minua mitenkään erikoisemmin alkavat kiinnostamaan muutaman vuoden päästäkään. Jos olisin kirjoittajaihmisiä, luultavasti pystyisin kuvitella itseni pysyvän huoneessani ja kirjoittavan lempisarjani fanifictionia.

Tunnustetaan, olen itse lukenut fanifictiota ja olen välillä itsekkin fanityttö joidenkin sarjojen kanssa. Hah, tuo voi ehkä olla yksi syy miksi rakastan tätä kirjaa paljon.
Mutta en nyt tiedä, miten tämä kirja tulisi aukeamaan ihmisille, jotka eivät ole ikinä olleet missään fandomissa tai eivät ole lukeneet tai tiedä fanfictionin termejä.
Kirjassa mainittiin muutama fanifictiomaailman termiä: fandom (joukko ihmisiä jotka fanittavat samaa asiaa ja muodostavat siten faniyhteisön, fandomin), shippaus (paritat kahta henkilöä yhteen), canon (shippaus, jonka henkilöt ovat myös kirjoissa yhdessä), slash (paritus, jossa shipataan kahta samaa sukupuolta olevia henkilöitä yhteen)

Minulla oli ristiriitaiset tunteet Cathin kaksoissiskosta, Wrenistä. Kirjan alkupuolella hän oli minun mielestäni hyvin ärsyttävä hahmo, joka tuntui ajattelevansa vain omaa napaansa. Kirjan loppupuolella Wren kuitenkin muutti käyttäytymistään ja hänestä tuli minulle ihan okei henkilö.


Kirjan ystävyyssuhteet olivat hienoja. Kirjasta ei löytynyt, onneksi, sellaista hahmoa, joka suuttuisi jostain naurettavan pienestä asiasta ja sitemmin ei enää koskaa puhuisi "ystävälleen."
Tässä kirjassa hahmojen väliset ystävyyssuhteet olivat aitoja ja yksi lempiasioitani Fangirlissä.

Jos minu pitäisi kuvailla yhdellä sanalla tämän kirjan tarinaa, sanoisin sen olevan kaunis. Lyhyesti sanottuna pidin kirjasta todella paljon ja suosittelen ihmeessä lukemaan, jos vain siihen löytyy mahdollisuus.

tiistai 3. helmikuuta 2015

Rick Riordan - The Heroes of Olympus: The Blood of Olympus

Kirjan nimi: The Blood of Olympus
Sarja: The Heroes of Olympus #5
Kirjailija: Rick Riordan
Kustantaja: Penguin Books
Sivuja: 500
Lukuhaaste: "A book from an author you love but you haven't read yet"
Arvosana: ★★★

"Despite surviving their many deadly quests, Percy, Jason, Annabeth and the rest of crew are no closer to defeating all-poweful Earth Mother, Gaia. Now her army of giants has risen and they're stronger than ever. They must be stopped before the Feast of Spes, when Gaia will sacrifice two demigods in Athens. She needs their blood - the blood of Olympus - in order to awaken. But how can a handful of young demigods hope to battle against Gaia's legion or giants? In spite of the terrible anger that awaits the in Athens, they have no choice. Because, if Gaia wkes, it's game over. For them all."


Kirjan kerrontanäkökulmat vaihteli Piperin, Leon, Jasonin sekä Nicon ja Reynan välillä. Piper, Leo ja Jason -näkökulmat kertoivat ennustuksen seitsemän puolijumalan kamppailusta Gaiaa vastaan. Nicon ja Reynan näkökulmat kertoivat heidän seikkailusta viedä Athena Parthelon -patsas Puoliveristen leiriin estääkseen sodan roomalaisten ja kreikkalaisten puolijumalien välillä. Olisin ehkä kaivannut Percyn kerrontaa kirjaan, mutta ei se mitenkään haitannut. Ei Percyä (tai Annabethiakaan) kuitenkaan jätetty taka-alalle: heistä kerrottiin muiden hahmojen kerrontanäkökulmasta. Esimerkiksi Percystä seikkailusta kerrottiin Jasonin näkökulmassa (Percy oli Jasonin seurassa) ja Annabethista Piperin näkökulmasta (Annabeth oli Piperin seurassa)


Pidin tästä kirjasta, mutta jotenkin olisin odottanut tältä kirjalta enemmän. Jotenkin se varsinainen taistelu Gaiaa vasten jäi löyhäksi. Siihenhän kuitenkin oli tähdätty neljän kirjan verran ja sitten nyt viimeisessä kirjassa itse sitä taistelua oli vain pari kappaletta. Odotin siltä enemmän. 


Eniten tässä kirjassa rakastin Nicon ja Reynan kerrontanäkökulmia. Olen aina pitänyt paljon kyseisistä hahmoista, mutta ennen ei ole ollut kunnon mahdollisuutta päästä heidän pääkoppansa sisään. Rakastuin hahmoihin vain entistä enemmän.


Rakastin muutenkin Reynan ja Nicon ystävyyssuhdetta. He eivät vaikuta ensimmäisiltä mieleen, jotka voisivat olla hyviä ystäviä. Mutta kuitenkin nyt tässä kirjassa huomasi heidän olevan aikalailla samankaltaisia. Oli mukava seurata heidän ystävyssuhteensa muuttuvan kirjan seikkailujen myötä.


Yksi parhaista kohdista oli ehdottomasti tämä:

"Nico and Hedge fell in alongside her, both looking very pleased with themselves. They had apparently gone shopping at the Barrachina souvenir shop, where they'd replaed their dirty tattered shirts with loud tropical numbers.
"Nico", Reyna said, "you look-"
"Not a word about the shirt", he warned. "Not one word."
Mielikuva Nico hawaijipaidassa on todella mukava ja nauroin pari minuutti tuolle kohdalle.

Kuten on luultavasti voinut huomata, tässä kirjassa pidin eniten Nicon ja Reynan kertomista kohdista. Kyllä toki Leon, Piperin ja Jasonin kohdat olivat mukavia, mutta ne eivät vaikuttaneet minuun yhtä paljoa kuin Reyna ja Nico. (Hah, paitsi rakastin sitä kohtaa kun Leo mainitsi ajatuksissaan Doctor Whon, sillä se on yksi lempisarjoistani)


Loppuun olisin kuitenkin ehkä kaivannut epilogia. Kun nyt viimein (sniif) Percy Jacksonin tarinat ovat loppu, niin kyllä siihen olisi sellaisen vielä kaivannut. 

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Cornelia Funke - Mustesydän

Kirjan nimi: Mustesydän
Sarja: Mustesydän #1
Kirjailija: Cornelia Funke
Kustantaja: Otava 
Sivuja: 505
Lukuhaaste: "A book with more than 500 pages"
Arvosana: ★★★

"Oletko koskaan ajatellut, mitä tapahtuisi, jos lempikirjasi henkilöt heräisivät eloon?


Maggien mielestä mikään ei karkottanut pahoja unia varmemmin kuin hyvän kirjan lukeminen kynttilänvalossa. Mutta hahmo talon edessä ei ollut unta. 

"Tomusormi? Sinäkö siellä?" isä huudahti pimeään. Hänen kasvonsa olivat niin totiset, että Meggien sydän alkoi tykyttää.

Anivarhain seuraavana aamuna kirjansitoja ja hänen kirjoja rakastava Meggie-tyttärensä lähtivät pitkälle pakomatkalle mukanaan muuan salaperäinen kirjapaketti."


Joskus puolisen vuotta sitten kerran lainasin tämän kirjastosta ja olin lukenut kirjasta suurinpiirtein yhden neljäsosan ja halusin mielelläni lukea sen loppuun. Mutta en voinut kun, kappas vain, minun täytyi viedä kirja takaisin kirjastoon. Viime kerralla näin Mustesydämen kirjastosta ja päätin lainata sen. En kuitenkaan muistanut kirjan tapahtumia niin hyvin, joten päädyin aloittamaan Mustesydämen lukemisen alusta. 


Kirjasta on aika vaikea kertoa mitään ilman spoilauksia, mutta yritän parhaani. Tietysti voisin kertoa joitain asioita, jotka kuitenkin ratkeavat aikalailla kirjan alkupuolella, mutta siinä menisi osa lukemisen ilosta. 


Eräänä iltana Meggien ja hänen isänsä luokse tulee eräs salaperäinen vieras, jota Meggien isä kutsuu Tomusormeksi. Meggien isä, Mo, ajaa Meggien nukkumaan, mutta Meggie on sen verran kiinnostunut tästä kyseisestä vieraasta, että hän jää salakuuntelemaan Tomusormen ja Mon puhetta. Hän ei kuitenkaan ymmärtänyt kaikkea heidän puheestaa, sillä siinä vivahteli outoja termejä: Velhokieli, Capricorn. 

Seuraavana aamuna Meggien isä kertoo Meggielle, että heidän täytyy mennä sitomaan hänen Elinoir-tätinsä kirjoja. Mo ottaa mukaan erään salaperäisen kirjapaketin ja lähdön viimehetkillä heidän mukaansa tulee edellisillan salaperäinen vieras, Tomusormi. 

Ihan aluksi täytyy sanoa, että rakastuin kappaleiden alkuihin laitettuihin lainauksiin. Ne antoivat jonkinlaisia vihjauksia, mitä kappale tulisi sisältämään ja ne olivat mukavaa luettavaa. Eniten pidin viidennen kappaleen lainauksesta: "Joka varastaa kirjan tai jättää lainatun kirjan palauttamatta, sen kädessä kirja muuttukoon kiemurtelevaksi käärmeeksi. Iskeköön tauti hänet maahan. Hän anelkoon armoa kovaan ääneen, älköötkä hänen kipunsa hellittäkö ennen kuin hän mätänee. Kirjatoukat näivertökööt hänen sisuksiaan kuin kalmanmadot. Ja viimeinen rangaistus olkoot helvetin ikuiset lieskat." -Näin lukee Alberto Manguelin mukaan San Pedron luostarin kirjaston ovella Barcelonassa.


Kirjan tunnelma oli hyvin rauhallinen. Kaikki asiat tapahtuivat rauhassa. Se oli sekä hyvä että huono asia. Jotkut asiat tapahtuivat ehkä jopa liian hitaasti ja osan olisi voinut leikata kokonaan kirjasta pois. Pidin kuitenkin kirjan tapahtumista, mutta jos asiaa katsoo juonen kannalta. Hyvä asia rauhallisuudessa oli se, että missään välissä ei ollut hoppu eikä tämä kirja ollut yksi niistä kirjoista, jonka viimeisille sivuilla yritetään tunkea puolet kirjan tapahtumista. 


Kirjan hahmot olivat mukavia ja todentuntuisia. Meggie oli jonkinverran lapsellinen, mutta tosiaan hän oli vielä lapsi (Ääh, en muista Meggien ikää kunnolla. Mulla on kyllä ihan muistikuva, että hän oli 9-vuotias, mutta en sitten ole varma. Vai oliko se sittenkin 12...) 

Ja Tomusormest pidin todella paljon ja hänestä tuli oitis lempihahmoni tästä kirjasta. En oikein tiedä, mikä hänessä kiehtoo. Mutta minulle Tomusormi oli todella rakastettava hahmo.

Toivon tosiaan, että olisin lukenut tämän kirjan nuorempana. Silloin luultavasti olisin täysin rakastunut tähän kirjaan ja uskon että tämä olisi yksi lempikirjoistani. Nytkin toki pidin tästä kirjasta, mutta kirja ei kuitenkaan yltänyt lempikirjoihin.

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Kari Levola - Unisieppari

Kirjan nimi: Unisieppari
Kirjailija: Kari Levola
Kustantaja: Tammi
Sivuja: 140
Lukuhaaste: "A book you can finish in a day"
Arvosana: ★★★

"Aleksi pysyttelee enimmäkseen omassa yksityisessä maailmassaan, tietokoneiden hurinassa ja mp-kolmonen korvilla. Koulussa hän on hiljainen ja vetäytyvä, kunnes kesken lukuvoden luokalle tullut Emilia tunketuu hänen tietoisuuteensa yksinkertaisella kysymyksellä: miltä tuntuisi olla lepakko?''

Miltä tuntuisi olla lepakko? Miten niin, mitä se tarkoittaa? Tyttö alkaa kiehtoa Aleksia ja hän hakeutuu yhä uudestaan tämän seuraan. Emilia puhuu Aleksille myös unista, unien katselemisesta. Poika torjuu, ei hän katsele unia, ei ehdi. Muta näkee jo seuraavana yönä unen, jonka kirjoittaa ylös. Ja sitten painajaisia, kauniita unia, lapsuuttaan. Emilian kautta Aleksille avautuu ovia toiseen maailmaan, myös menneisyyteen. Hän kohtaa tunteita ja asioita, joita ei tiennyt olevan olemassakaan."


Kirjan päähenkilönä on Aleksi, joka on erakkoluonteinen henkilö. Hänellä ei ole koskaan ollut oikeastaan kavereita, eikä hän myöskään ole niitä kaivannutkaan. Kotonakin hän oleskelee aikalailla omissa oloissaan. Sitten Aleksin luokalle tulee kesken lukuvuoden uusi tyttö, Emilia. Välitunnilla hän menee Aleksin luokse ja kysyy häneltä yksinkertaisen kysymyksen: "Miltä tuntuisi olla lepakko?" Aleksia jää vaivaamaan tämä kysymys ja hän jää miettimään miltä tuntuisi olla lepakko. Seuraavana päivänä Emilia tulee taas Aleksin seuraan ja alkaa kertoa hänelle unista. Tämän jälkeen Aleksi alkaa pitämään unipäiväkirjaa, jonne hän kirjoittelee unistaan heti herättyään. Pian Aleksille alkaa valjeta asioita menneisyydestään unien kautta.


Minun teki mieli lukea jotain kirjaa, jonka lukisin nopeasti joten päädyin lukemaan Unisiepparin. En ole pitkään aikaan lukenut myöskään kotimaista kirjallisuutta.


Tämä kirja oli ihan hyvä, mutta se ei mitenkään herättänyt mitään erikoisempia tunteita. Pidin kirjasta, mutta en rakastunut siihen mitenkään kummemmin tai sitten kirjan hahmoihin. Itse en oikein kyennyt samaistumaan henkilöihin. Aleksi, kuten jo kerroin, oli erakkoluonteinen henkilö, joka ei kaivannut muiden ihmisten seuraan. Emilia oli henkilö, jonka vastuulla oli aikalailla huolehtia toisesta ihmisestä. Ei niille kirjan henkilöille ehtinyt kirjan aikana oikein selkeää luonnetta. En kuitenkaan olettanutkaan sitä. 


Pidin kovasti kuitenkin Aleksin isän ja Aleksin välisitä keskusteluista. Suurimmaksi osaksi he juttelivat asioista sarkastisella huumorilla, tai ainakin minulle on se heidän keskusteluistaan jäänyt selkeästi mieleen. 


Jos etsit kirjaa, jonka voisit kepeästi lukea päivässä ja jolta et odottaisi mitään suuria, suosittelen lukemaan Kari Levolan Unisiepparin. Kirja oli kepeää luettavaa ja juuri sellaista mitä odotinkin tältä kirjalta.